keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Lyhyttä koontia, kun kohta kaksi kuukautta on taas herkut maistuneet...

Pahoittelen, että en ole ehtinyt kirjoittamaan blogia pitkilleen... Tiedän, että monia kuitenkin kiinnostaa, että mitäs nytten???! Tässä hieman sekalaisesti tajunnanvirtaa alkuvuoden ajatuksista ja huomioista.

Ensinnäkin vuoden herkuttomuus ei opeta syömisen hallintaa, ainakaan kotona. Edelleen, jos kotona on jotain herkkuja, niin ennemmin tai myöhemmin ne tulee kyllä syötyä, vaikka sen suurempaa mielitekoa ei edes olisi. Ainoa, joka on säilynyt kaapissa on salmiakkisuklaa-boxi ja vain sen vuoksi, että siinä on mennyt jo päiväys :) Pitäisi siis heittää jo roskiin - totta!

En aikaisemminkaan ole ostanut kotiin mitään ns. vierasvaroja ja nyt on pakko myöntää, että en voi ostaa vielä nytkään. Ne huutavat kaapista niin kovaa mun nimeä... Kumma juttu, että ne tietää mun nimen ;) Pari viikkoa sitten leipomani pullat ovat sentään säilyneet mukavasti pakastimessa ja on mulla uusia Marianne-keksejäkin vielä kaapissa, vaikka eilen niitä tuli syötyä muutama taas aivan turhaan.

Leipomisesta puheenollen, sitä olen kyllä nyt harrastanut aika paljon. Reilun kuukauden aikana olen leiponut mokkapaloja, cupcakeseja, pullaa ja onkohan vielä jotain... Mutta lähes joka viikko jotain. Ennen joulua ostamani iiiihana KitchenAid on siis päässyt hommiin. Naapureille olen yrittänyt tyrkyttää aina tekeleitäni, ettei tarviis kaikkea itse syödä :)

Pari viikkoa sitten käytin herkkuja selkeästi rentoutumisen maksimointiin. Rankan työviikon jälkeen oli kerrankin koko viikonloppu vapaata ja päätin maata X-asennossa ja syödä herkkuja. Ihan valitettavan kunnioitettava määrä sainkin itseeni ahdettua :( Voisi sanoa, että se oli ehkä verrattavissa ns. nollauskänneihin, jotka siis alkoholia nauttivat. Mutta se oli siis tietoinen päätös ja siksi ei harmittanut millään tasolla.

Mutta vaikka herkkuja on tullut syötyä rehellisesti sanottuna enemmän kuin olisin toivonut, niin tietyt asiat ovat kyllä muuttuneet. Kaupassa käydessä usein en edes muista, että saisin ostaa jotain herkkuja. Samoin ravintolassa syödessä en enää juurikaan kaipaa jälkiruokaaa. Eli vuoden aikana tietyt rutiinit kyllä ovat muuttunueet. Nyt pitää olla vaan tarkkana, että ei opettele vanhoja pahoja tapoja takaisin...

Painoa on tullut tässä noin 1,5 kuukaudessa noin kilo lisää. Vähän ärsyttää... Herkkujen pois jättäminen ei näkynyt painossa siis moneen kuukauteen millään tavoin, mutta kun alat syömään herkkuja, niin paino helposti alkaa nousta. Aika epäreilua sanon minä!

Liikkuminen on ollut viimeiset kaksi kuukautta täysin nolla, sillä olen sairastanut tosi sitkeää flunssaa. Yrittäjänä kun ei voi oikein noita sairaspäiviä pitää ellei oikeasti ole yli 39 astetta kuumetta ja ääni veks. Ja vaikka välillä saan sen pari päivää levättyä, niin silti en vissiin tarpeeksi, jotta tervehtyisin kunnolla. Nyt ei saisi vissiin sanoa tätä ääneen, mutta olo on nyt jo 97% terve ja en ole niistänyt tänään kuin kerran :)

Ajatellin seuraavaksi asettaa itselleni sellaisen säännön, että mikäli paino ylittää tietyn lukeman aamulla, niin en saa syödä herkkuja. Tosin pakko myöntää, että en kyllä jaksa punnita itseäni joka aamu... Niinä aamuina, jos en itseäni punnitse, niin hyvä sääntö olisi, että herkkuja saa syödä mikäli jossain niitä tarjotaan. Tällaisena on-off-ihmisenä tunnen kaipaavani jotain sääntöjä elämääni... Aikaisemmat mantrani mm. ovat: "Ei turhia kaloreita pahasta" ja "Pääruoalla vähintään kaksi omaa kourallista kasviksia".

Kohta lähden luentokeikalle Kauhavalle. Vaikka menen junalla, niin ajattelin olla ilman herkkuja. Vaikka vanhaan elämääni ne kuuluisikin erityisesti junamatkoille :) Mutta viime vuosi on kuitenkin osoittanut sen, että ihan hyvin selviää ilmankin. Nyt vain sitten enemmän ajatusta kehiin miksi ja milloin herkuilla on paikkansa. Syömisen hallintaa kun ei opi kuin syömällä - sama pätee vissiin hyvin herkkuihinkin :)