Viikko takana...

Ensimmäinen viikko herkuttomuutta nyt siis takana ja olen aika yllättynyt! Yllättynyt siis omiin reaktioihini. Ennen tämän aloitusta oli useammankin ystävän kanssa keskustelua siitä, että alku saattaa olla kaikkein hankalinta ja sitten parin viikon päästä helpottaa. Mutta ei! Ensimmäinen viikko on ollut todellakin suhteellisen helppo! En ole korvannut herkkuja ylettömällä määrällä vaaleaa leipää tai light limppareita juomalla tai saati jollain proteiinipatukoilla. Alkuviikosta jopa tuntuu, että söin normaalia vieläkin terveellisemmin. Kasvissosekeittoa, ruisleipää, raejuustoa jne. Viikon tuhdeimmat ruoat oli yksi pasta-annos italialaisessa (ricotta-pinatti-tortelliinit tomaattikastikkeessa) ja pannupizzaa sunnuntaina.

Mielitekoja ei juuri ollut. Tai okei, toki niitä on ollut, mutta ne ovat menneet minuuteissa ohi! Itku-potku-raivareita ei ole ollut lähelläkään ja mieliala on ollut yllättävänkin positiivinen, vaikka herkkuja on ollut siellä sun täällä lähes päivittäin jossain tarjolla. Johtuukohan se siitä, että kun olen mielessäni päättänyt näinkin pitkästä ajanjaksosta olla ilman herkkuja, niin olen psyykannut itseni tilaan, että en edes anna tilaisuutta mieliteoille? Tulevatko mieliteot sitten voimakkaampana esim. vuoden päästä tammikuun alussa kun on vain muutama viikko tämän projektin lopettamiseen?

Ainoa mikä ensimmäisellä viikolla vaivasi oli sellainen omituinen jatkuva nälän tunne. Ja ei, se ei ollut päänälkää eli mielitekoja. Se tuntui mahassa onttona olona ylävatsassa. Viikonloppuna söin tarkoituksella ähkyyn saakka pannupizzaa, että lähtisikö se nälän tunne pois, mutta ei. Omituista...
Epätieteellisesti selitinkin kavereilleni, että on aina puhuttu, että naisilla on erikseen jälkiruokamaha ja nyt se huutaa tyhjyyttään : ) Siltä se nimittäin fysiologisesti juuri tuntui! Oikea maha oli tupaten täynnä pizzaa, mutta se pieni osa huuti edelleen tyhjyyttään...

Noh, tällä viikolla ei enää juuri tällaisia tuntemuksia ole ollut. Kahtena edellisenä yönä olen tosin alkanut näkemään unia, joissa syön herkkuja vahingossa. Sitten unessani muistan, että ei vitsit, mähän olin herkkulakossa ja alan sitä suremaan. Muistan 13-vuotiaana nähneeni samankaltaisia unia, kun ryhdyin kasvissyöjäksi. Söin unessani broilerpullia (sinänsä hassua, kun ne ei ole edes mitään mun herkkuruokaa) ja sitten heräsin itkien, että mitä olen mennyt tekemään. Nyt ei ole sentään itkettänyt : )

Viikonloppuna äiti tarjosi lettuja. Tiesi kyllä projektistani, mutta oli päättänyt, että letut eivät ole herkkuja : ) Olin päättänyt jo toisin, joten letut jäi syömättä ja söin mustikoita. Isän luona oli taas tarjolla tuoreita korvapuusteja - se hieman riipaisi... mutta vain hetkellisesti. Torstaina eräässä firmassa pidin terveystoria ja yksi työntekijöistä oli 4 vuotta sitten ollut luennollani ja muisti, että pidän irtokarkeita ja tuli kohteliaana herrasmiehenä mulle karkkia tarjoamaan. Kieltäydyin ja kerroin miksi, ehkäpä hän seuraakin nyt juuri blogiani : )

Mielenkiinnolla odotan, että milloin tulee se ensimmäinen kerta, kun todella harmittaa, että tällaiseen kokeiluun olen päättänyt ryhtyä. Tulette kyllä kuulemaan siitä - aivan varmasti!