tiistai 5. marraskuuta 2013

Herkutonta lomaa!

Nyt on ollut taas hieman tiukkoja hetkiä herkuttomuuden suhteen. Tiesin jo etukäteen, että pimeä syksy luo haasteita ja makeanhimo on ollut aikamoinen koko lokakuun. Noh, piristyksenä pääsin vihdoin viikon lomalle Kanarian auringon alle. Loma kyllä tuli tuli tarpeeseen, sillä kesä meni pitkälti kirjaprojektin kanssa ja lomailu jäi vähille.

Loma alkoikin pienellä lipsahtamisella. Lento lähti heti aamusta ja lähdettiin kentälle jo kuuden aikoihin. Aamupalaa ei syöty, kun ajateltiin nappasta jotain sämpylää ja kahvia sitten kentältä. Kentällä oli kuitenkin kamalat ruuhkat, kun check-in ei toiminutkaan itsepalvelumenetelmin, vaan jonotimme tunnin ja hermoilimme myös turvatarkastuksen jonon pituutta. Matkakaverini halusi ehdottomasti kiireestä huolimatta hakea kahvin portille kiiruhtaessamme, jotta migreeni ei iskisi. Menin edeltä portille ja hän toi yllärinä minullekin uunituoreen croisantin. Kaverini oli kyllä tietoinen herkuttomasta vuodestani, mutta ei tajunnut, että croisantti olisi "mustalla listalla". Kyllä mä ehkä tasa kaks sekunttia harkitsin, että syönkö sen... Rajahan mulla on ollut siinä, että "plainia" croisanttia ei saisi syödä, mutta suolaisilla täytteillä esim. Kahvilassa voi syödä. Noh, lentokoneruokaa joutui odottamaan kolmisen tuntia, joten onneksi sen söin, kun muutakaan ei ollut tarjolla ja tyhmä inä en ollut tajunnut ottaa mitään eväitä mukaan. 

Näin väsyneenä ja syksyn ankeudessa on tullut jo ihan henkinen väsymys koko herkuttomuuteen ja on tehnyt monta kertaa mieli luovuttaa. Mutta nyt olen ottanut jo käyttöön henkisen aamukamman ja miettinyt, että reilu kaksi kuukautta jaksaa kyllä vaikka päällään seisten. Lontoon reissukin on varattu 17.1 "palkinnoksi" :)

Mutta juuri nyt siis makoilen aurinkotuolissa ja pohdin tätä reissun tuomaa herkkuvajetta. Täällä on aivan todella loistava aamiaispöytä! Yksi kokonainen pöytä on täynnä Nutella- tai suklaatäytteisiä croisantteja, kakkuja, keksejä, lettuja yms. Ei siinä hieno hedelmäpöytä meikäläistä kovin paljoa lohduta :( Herkuttelu kuuluu mun lomaan ja nyt on oikeasti haatellista lomailla ilman jäätelöä ja aamun croisantteja. Yhden vahinkoherkun meinasin syödä/juoda. Haaveilin jääkahvista ja näin hotellin alakerran baarissa kylmäkaapin, jossa oli erilaisia purkkeja. Ostin yhden sellaisen ja menin altaalle juomaan. Kyseessä olikin joku pirtelön ja jäätelön sekoitus eikä jääkahvi! Mä yritin sitä pakkauksen mukana olevan pillin kautta epätoivoisesti posket lommolla juoda ja imuteho oli niin kova, että posket kramppasi. Sain lopulta suuhuni teelusikallisen pahanmakuista kaakaojauhetta, jossa oli jääkiteitä. Slloin aloin siis vasta takistamaan purkin kyljestä, että mitä se sisältö oikeastaan oli. No pahaa se oli ja mulla on ollut jo pitkään mantra "Ei turhia kaloreita pahasta", joten roskiin lensi se "herkku". Tässäpä kuva vielä siitä :)



Täällä on kyllä houkutuksia tarjolla erityisesti jäätelöissä... Kaikki jotka minut lähemmin tuntevat tietävät, että olen ihan heikkona Snickers-jäätelöön. Täältähän niitä sitten sais joka puolelta. Eilen käytiin syömässä rannalla eräässä italialaisessa ravintolassa ja sielläkin komeili suuri jäätelöallas, jossa oli toistakymmentä eri makua. Kaverini maistoi kyllä yhtä, minä tyydyin kiltisti cappucinoon :(



Luulenpa jopa, että tämä herkuton etelänloma on vaikeampaa aikaa kuin tuleva joulu. Noh, se nähdään reilun kuukauden päästä, kun joulu tulee. 

Ai niin vielä yksi "tunnustus". Sain kesällä kollegaltani raakasuklaata ja syksyn aikaan olen pari satsia tehnyt itsekin. Tosin aika terveysversioita, laittamalla massaan pussillisen rouhittja saksanpähkinöitä ja goji-marjaa tai pakastekuivattua mansikkaa. Myönnetään,että rajatapaus, että onko herkkua, sillä makeutuksena on ainoastaan se 1 rkl agavesiirappia, mutta kyllä ne ihan hyviä on. Tosin miehen teini-iäinen kummipoika maistoi niitä, kun toin osan yksiin juhliin maisteltaviksi ja kommentti oli: "Hyi, mitä nää on! Äiti älä sää aikakaan koskaan osta näitä! Kamalia!". Lapsen suusta kuulee totuuden?

3 kommenttia:

  1. Hah hah. Toi cafe zero on meidän lasten suurin HERKKU ulkomaan matkoilla ja sä meinasit vahinkosortua siihen. Tosin suosikkimaku taitaa olla jonkun muun värinen... sellainen kahvinmakuinen pirtelö ilman kaakaoita.

    VastaaPoista
  2. Mut hyvin sä muuten oot vetänyt. Yllättävän hyvin :)

    VastaaPoista
  3. Mikä vika raakasuklaassa on? Onhan se parempi vaihtoehto kuin croissant.

    VastaaPoista