tiistai 15. tammikuuta 2013

Day one...

Palasin eilen viiden viikon matkalta. Takana oli 36 h matkustamista, joka sisälsi mm. 3 lentoa ja tuhottomasti odottelua sekä istuskelua ja tämä sai aikaan sen, että aamulla kotiin saapuessani ei tehnyt mieli syödä juuri mitään. Sellainen perinteinen turvonnut "läski-paska-olo" : ) Tosin rakas mieheni oli varannut minulle salmiakkisuklaata (boxi-versio), joita sain syödyksi muutaman aamupäivän aikana.

Himoitsin lähinnä tuoreita ruispaloja, johon päälle raejuustoa ja isoa ruokaista salaattia. Kävin päivällä Cittarissa ostamassa kyseiset tuotteet tyydyttämään mielitekoni. Sitten siirryin karkkiosastolle. Hyllyjen kohdalla naurahdin, sillä ei oikein tehnyt mitään mieli, mutta pääni sisällä joku huusi "Nyt otat just kaikkea sitä mitä haluat ja erityisesti niitä herkkuja, joita sulla tulee ikävä seuraavan vuoden aikana. On vain enää 9 h aikaa syödä herkkuja!" Päädyin yhteen täytelakuun, Fazerin pieneen suklaapatukkaan, jossa pähkinää ja suolaa ja pussilliseen jotain lakritsitoffeeta, jota en ollut aikaisemmin nähnytkään. Lisäksi ostin Paula vanukkaita (miniversioita) ja yhden laskiaispullan. Illan syödyksi saldoksi jäi: 2 minivanukasta, 1 laskiaispulla, 3 kpl toffeekarkkia ja täytelaku (jo autossa) ja se suklaapatukka. Nukahdin nimittäin jo kuudelta... Heräsin pari tuntia myöhemmin, sinnittelin hereillä tunnin ajan ja aloin taas nukkumaan. Mies oli säästellyt yhtä mun suosikkijäätelöä pakkaseen ja tuli viereeni sitä syömään, mutta olin yksinkertaisesti niin väsynyt, että lusikallistakaan en saanut alas.

Eli "salainen ajatukseni" siitä, että syön vielä viimeiset herkut nautiskellen kellon lyödessä 23.59 ja juhlallisesti aloitan tämän projektin ei mennyt ihan putkeen...

Aamulla hieman harmitti siivota pöydälle jääneitä herkkuja kaappiin. Mutta itsepä olen päätökseni tehnyt, joten en voi murjottaa. Väsymys jetlagista johtuen on ollut tänään aivan valtaisia, vaikka kellon ympäri nukuinkin. Pakko myöntää, että normaalitilanteessa olisin mennyt rapistelemaan niitä toffeita kaapista, jotta heräisin. Toisaalta ei mulla ole tänään juurikaan mitään mielitekoja edes ollut. Mieli on kyllä kummallinen... Pohdin, että koska kyseessä on nyt vuosi ja se on toooodella pitkä aika, niin olenko ohjelmoinut aivoni jotenkin uudelleen, kun ei oikein mitään teekään mieli? Tai sitten olen edelleen niin yliväsynyt ja univeloissa, että keho ei suostu edes ruokaa tai herkkuja juuri miettimään...

Noh, joka tapauksessa ensimmäinen päivä on mennyt enemmän kuin hyvin ja helposti (tosin kello on tätä kirjoittaessa vasta viisi ; ) ). Ainoa mitä pohdin on, että lasketaanko Riisi Frutti herkkuihin? Sellainen kun sattuu olemaan jääkaapissa... En ole asiaa vieläkään päättänyt. Saa esittää oman mielipiteen : )

2 kommenttia:

  1. Hei Hanna!
    Toivotan onnea valitsemallasi tiellä. Ja onnittelut myös blogin avaamisesta, se on aina jännää - kuin laittaisi lapsensa maailmalle eikä tiedä, kuinka sille siellä käy. Ammattisi ja julkisuuskuvasi vuoksi projektiasi saatetaan katsoa vielä kriittisemmällä silmällä kuin tavallisen kuolevaisen yrityksiä. Onnea siis ja paksua nahkaa.

    Tämä juttu herättää tietysti paljon ajatuksia. Varsinkin, kun aikeena on olla vuosi ilman herkkuja ja jo nyt blogissa on enemmän herkkukuvia kuin Kakkugalleriassa konsanaan. Aiotko oikeasti olla vuoden ilman herkkuja kuitenkin ajatellen niitä koko ajan? Eikö kannattaisi suunnata ajatukset niihin ihanuuksiin, joita voit mielestäsi luvan kanssa syödä? Mieti nyt vaikka parmankinkkua ja hunajamelonia. Lohisalaattia. Mansikoita.
    Oma kokemukseni on se, että kun haluan vieroittaa itseäni ylenpalttisesta mussutuksesta, pidän leipäpaaston, joka kummallisesti lopettaa kaikenlaisen namihimon. Suosittelen kokeilemaan (ellet sitten ole tukevasti leipäfirmojen taloudellisessa talutusnuorassa, silloin voi olla vaikea tehdä asiasta julkista). Viikko tai kaksi voi olla jo silmiäavaava.

    VastaaPoista
  2. Kiitokset onnen toivotuksista, sitä varmasti tarvitaan, vaikka alku on ollutkin yllättävän helppoa! En ole minkään firman talutusnuorassa vaikka yhteistyötä monen firman kanssa olen vuosien mittaan tehnytkin. Kaikki, jotka kanssani yhteistyötä tekevät tietävät, että olen aika jäärä akka ja mielipiteitäni ei ilman hyvää tutkimusnäyttöä helposti saa käännettyä suunnasta toiseen. Savolaisena rakastan leipää ja se olisi jo mulle liikaa, jos siitäkin pitäisi täysin luopua. En tosin siihen näe mitään tarvettakaan, sillä uskon tän olevan paljon enemmän päänsisäinen juttu kuin fysiologisia oireita.

    Toivoisin tämän blogin myös avaavan ihmisten silmät, että ravitsemusterapeutti on ihminen siinä missä muutkin. Ravitsemusterapeutti ei ole fitness-malli, joka elää rahkalla, raejuustolla ja ananaksella ja laske kaikkia kaloreita päivän aikana. Siksi myös ohjaustilanteessa on helpompaa, kun tietää millaisten asioiden kanssa ihmiset painivat, kun on ihan samanlainen kuolevainen kuin muutkin : ) Kamalinta olisi vaan sanoa, että noh helppoa, lopetat vain kaiken epäterveellisen syömisen : )

    VastaaPoista