Motivaatio - mistä se tällaiseen hulluuteen löytyy?

Ajatus tästä herkuttomasta vuodesta tuli viime syksynä koiralenkillä. Mietin nyt, että mistä se ajatus lopulta juolahti mieleeni? Silloin muistan pohtineeni blogin pitämistä ja siitä, että ei minulla ole mitään järkevää jaettavaa. Kollegani Anette, Reijo, Patrik, Sanna sekä Leena pitävät jo loistavia blogeja ravitsemuksesta, että en halua kirjoittaa tårta på tårta. Toisaalta olen aika projektiluontoinen ihminen. Viime vuonna olin mukana Kauneus ja Terveys-lehden Yhdessä kuntoon-projektissa liikkujana. Opettelin kiireestä huolimatta liikkumaan säännöllisemmin, mutta kehoni ei ollut niinkään innostunut tempauksestani. Muistan kesällä olleeni niin ylpeä, kun jaksoin juosta taas 5 km, mutta lenkin jälkeen kävelin itkien kotiin, kun kivut olivat niin kovat. Selän välilevyn pullistuma ei mun treenaamisesta tykännyt ja hermosäryt jaloissa oli välillä todella tuskaiset.

Varmaankin syksyllä mietin, että koska liikunnan lisääminen ei välttämättä ole kohdallani se paras vaihtoehto, niin valitaan joku toinen haaste. Ja ehkäpä haasteista suurin - herkuttomuus - oli nyt sitten eniten tunteita heräätävin ja opettavaisin. Niin mikä minua motivoi? Kaikki tiedämme, että motivaatio tulee ja menee aalloissa. On minullakin ollut hetkiä, kun mietin, että tämä on aivan järjetöntä! Enhän itsekään suosittelisi omille potilailleni tällaista. Mutta nyt kun tarkemmin mietin mikä minua todella motivoi olla maistamatta uusia merkkareita, uutuus jäätelöitä, isän 60-v syntymäpäiväjuhlilla itseni tekemää tiramisua???

Jos olisin tehnyt tämän herkuttomuus lupauksen vain itselleni, niin se olisi varmaan jo 3 viikon jälkeen pettänyt. Mutta nyt itse asiassa ajattelen tätä herkuttomuutta aika monen eri näkökulman kautta, joka motivoi minua jatkamaan. Tämä vuoden aikana opin itsestäni varmasti paljon uutta. Uskon myös, että itseni lisäksi blogiani seuraavat kollegani voivat käyttää kokeiluani myös (huonona) esimerkkinä ja "työkaluna" omassa työssään. Samalla myös muut blogia seuraavat ihmiset saattavat miettiä mahdollisesti omia tuntemuksiaan tarkemmin: "Tekeekö mieleni todella herkkuja vai onko se vain tapasyömistä", "Miksi itse syön herkkuja?", "Voinko kohdata ahdistavat tunteet ilman, että reagoisin niihin syömällä herkkuja?". Tässä ihan muutama ajatus, joita toivoisin lukijoitteni omassa päässä surraavan. Jos nyt "repsahtaisin", en mitään oppisi. Se minua nyt tuntuu motivoivan kaikkein eniten - halu oppia.

Yksi positiivisen asian tästä herkuttomuudesta on kyllä kohdallani huomioinut. Satsaan aikaisempaa enemmän hyvään ruokaan. Olen tehnyt viime viikkoina mm. kvinoa-salaattia (kahta erilaista jopa), kasvis-cous-cousia ja linssikeittoa. Toisaalta mulla on myös viime viikkoina ollut työrintamalla hieman rauhallisempaa, joten aikaa kokkailuun on jäänyt vähän enemmän : )

Sitten tähän päivään ja käytäntöön...

Tänään olen Kuopiossa. Leivoin juuri pohjan klassikkomaineen saaneeseen sisialaiseen tiramisu-kakkuun. Olen leiponut kakkua 11-vuotiaasta lähtien aina syntymäpäivilleni, sillä perinteisistä kermakakuista en ole koskaan oikein tykännyt. Kyseistä kakkua tuli leivottua reilu 10 vuotta putkeen joka ikinen vuosi! Sitä suorastaan vaadittiin : ) Kakkua on levottu myös isäni 50-vuotispäiville ja muihinkin sukujuhliin. Nyt siis vuorossa 60-v pippalot ja isäni pyysi minua leipomaan kakun myös sinne. Toki suostuin, mutta myönnän kyllä, että jos kyse olisi mistä muusta vähäpätöisemmästä juhlasta, niin olisin kyllä kieltäytynyt. Juuri pari tuntia sitten oli haastava hetki, kun päätin olla nuolematta taikinakulhoa tyhjäksi. En edes maistanut taikinaa! Kohta, täytteen teko hetkellä, on joustettava sen verran, että pakko maistaa pikkusormen päällä, että kahvilikööriä on tullut luirautettua täytteeseen sopiva määrä. En ole vuosiin mitannut määriä, vaan teen sen juuri tällä "näppituntumalla" : ) Mutta kuten kaverini sanoi, että ei tuota voi kutsua herkutteluksi - paha mielihän tollaisesta vaan jää :)

Laitan ehkä myöhemmin kuvan kakusta ja jälkipostauksen tunnelmista :)

Vihdoin muistin/jaksoin/viitsin laittaa kuvan valmiista kakusta : )

Ja arvatkaa vaan tekikö mieli nuolaista!!! Mut ei, en sortunut : )

P.S. Pakkiksen pojille terkkuja ;)

Kohta 3 kk takana ja...

No niin, pitkästä aikaa ehdin taas kirjoitella blogia. Pääsiäisen pyhinä oli tarjolla juustokakkua, suklaamunia, rahkapiirakkaa ja muita herkkuja. Kiltisti kieltäydyin, vaikka sukulaisille tuntuu vaikealta sanoa ei. Hassua, että nyt tätä herkuttomuutta joutuu perustelemaan ihan samalla tavalla, kuin ei juo alkoholia - pitää antaa jotain perusteluja ja pelkkä kieltäytyminen ei aina ihmisille riitä.

Tällä kertaa en nyt avaudu niinkään herkuista, vaan ihan jostain muusta...

Tässä viime viikkoina on sattunut ja tapahtunut paljon. Tapasin erään vanhan puolitutun ja hän ilmetteli, kuinka olen laihtunut. Mietin heti alkuun, että olisiko herkuttomuudesta nyt todella ollut jotain hyötyä, mutta... Hän oli siis nähnyt minut televisiossa ja nyt livenä. Pettymyksekseni jouduin hänelle heti tunnustamaan, että painan itse asiassa nyt sen perinteiset pari kiloa enemmän kuin Diilin kuvausten aikaan, sillä yleensä syksyllä stressin vuoksi painoni aina nousee sen pari kolme-kiloa ja keväällä se laskee ns. kesälukemiin. Aikoinaan, kun tv-uraani aloitin, minua kyllä varoiteltiin, että televisioruutu lihottaa 5-7 kiloa ja näköjään se pitää paikkansa, sillä joudun vastaamaan yllättävänkin usein näihin ihmettelyihin juurikin noin. Paino kun on reilut 5 vuotta ollut täsmälleen sama sen parin kolmen kilon vuodenaikasheittely huomioon ottaen. Mutta mielenkiinnolla seuraan, että muuttuuko paino edes pitkällä aikatähtäimellä tämän herkuttomuuden seurauksena ja tuleeko ensi syksynä ne talvivarastot taas kerättyä :)

Viime viikolla musta otettiin myös uudet promokuvat - edelliset olivat jo 6-7 vuotta vanhoja, joten olihan se jo aika, kun ryppyjäkin on tullut muutama lisää :). Silloin myös mietin, mitkä kaikki tekijät vaikuttavat siihen, miltä näytän kuvissa. Jos kuvassa on huono kulma alaviistosta ja huono ryhti näytän jopa 10 kiloa painavammalta! Joo näitä kuvia ei tullut valituksi! Kuvauskulmalla ja asennolla on hyvin paljon merkitystä siihen miltä näyttää. Mua oikein naurattaa, kun keskustelupalstoilla puhutaan siitä, kuinka painoni jojoilee kauheita kilomääriä! Kukaan heistä ei ole tavannut mua livenä, vaan katsonut välillä paremmalla ajalla otettuja kuvia lehdestä ja välillä 15 sekunnin pikaräpsyjä, jossain tilaisuudessa... Lisäksi luulen ainakin kaikken naisten tiedostavan sen, että tietyissä vaatteissa näyttää yksinkertaisesti läskimmältä kuin toisissa vaatteissa :) Miksiköhän niitä "läskivaatteita" muuten edelleen kaapista löytyy :D

Nyt olen myös ymmärtänyt viime vuosina, että fibromyalgiani vaikuttaa myös nestekertymiini. Välillä siis oikein naamasta näkee, että nyt ei ole kaikki kunnossa! Ja nyt olen myös huomannut, että höttöhiilarin määrällä ei tunnu minulla olevan vaikutusta tähänkään - univajeella ja stressillä tuntuu olevan enemmänkin vaikutusta! Joten te ihmiset keskustelupalstoilla (mm. tällä http://www.vauva.fi/keskustelu/3421610/ketju/hanna_partanen_ruokakulttuuri_surullista), jotka haluatte päiväohjelmaanne lisätä mm. painoni arviointia, pohtikaa jälleen kokonaisuuksia, sillä painoon, ulkonäköön sekä hyvinvointiin vaikuttaa moni muukin tekijä kuin vain ruoka.

Mutta herkuttomuus siis jatkuu. Pääsiäinen ohitettu ja seuraava haasteellinen ajankohta on ihan kynnyksellä, kun uutuusjäätelöt tulevat kauppoihin :)

Laitanpa huvin vuoksi linkit ei niin hyviin kuviin ja sitten hieman parempiin kuviin. Kaikissa painan about saman verran :)

Nopea räpsy pressitilaisuudessa: http://mtv3.mobi/uutiset/viihde/televisio/2012/08/1598720

Yksi uusista pressikuvista (Huom! Suunta hieman yläviistosta), jossa muuten siis painan sen pari kiloa enemmän kuin tossa ensimmäisessä, vaikka naama kertoo ihan muuta :) :

Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi

Korvaavia herkkuja herkuttomuuteen

Ennen tämän projektin aloittamista mietin, että mahtaako ruokavaliooni tulla jotain "korvikkeita", kun herkut jää pois. Itse veikkasin aikaisempien kokemuksieni viisastuttamana, että esim. vaaleamman leivän, karjalanpiirakoiden, tuoremehun, proteiinipatukoiden tai kaakaon (juomana) käyttö selkeästi saattaisi lisääntyä. Mutta kumma kyllä ei, näin ei siis ole käynyt.

Viime viikonloppuna kävin perjantain ruuhkassa Cittarilla ostoksilla ja aavistus harmitti, että herkkuja ei koriin tule. Viikonloppu-juomaksi ostin kuitenkin litran purkin Tropicanan Mandarin Morning-mehua, joka on kyllä niiiiin hyvää! Usein olen sanonut, että suomalainen mies ostaa viikonlopuksi itselleen kossupullon ja minä pieni terveysterroristi ostan kyseisen mehun :) Mutta juuri totesin, että kaapissa mehua on edelleen jäljellä ja tämä oli vasta ensimmäinen tuoremehupurkki, jonka ostin ja herkuttomuutta on kestänyt jo kaksi kuukautta. Eli tuoremehun suurkuluttajaa ainakaan minusta ei ole tullut.

Vaaleaa leipääkään ei ole mennyt juuri ollenkaan ja proteiinipatukoitakin on mennyt aika kohtuu määrä välipalana. Vain muutaman kerran olen illalla saattanut turvautua proteiinipatukkaan, jos on tehnyt mieli jotain hyvää...

Mutta mitä pidän nyt herkkuna? Noh, hapankorppu Philadelhia-juustolla on yksi mieltäni ylentävä yhdistelmä :) Mutta tässäkin annoskoko pysyy kohtuudessa ja olen yleensä ihan tyytyväinen 2-3 hapankorppuun enkä vedä niitä paketti kaupalla :)

Lisäksi olen juonut nyt teetä enemmän. Kävin oikein erikoisteekaupassa ostamassa hyvää laadukasta vihreää teetä. Uudeksi suosikiksi on noussut théhuoneen Jeane d´Arc-tee, jossa makua mm. sitruunaruohosta, lohikäärmeenhedelmästä, kiwistä sekä granaattiomenasta. Jatkossa pitää oikeasti satsata enemmän teehen, sillä huomaan nauttivani niistä nyt normaalia enemmän ja saan uusia makuelämyksiä.

Vielä yksi suositus lukijoilleni! Kävin eilen pitkästä aikaa taas luennoimassa Turun suunnilla. Tällä kertaa vetämässä yleisöluennon aurinkoisessa Naantalissa SuperTreenit-päivässä. Ja AINA - siis IHAN POIKKEUKSETTA - mikäli paikka on vaan avoinna käyn pörähtämässä Desing Hillillä Salon kohdilla n. puolen tunnin ajomatkan päässä Turusta. Siellä on paljon kaikkea kivaa sisustuskamaa, mutta myös ihastuttava kahvila, mistä saa myös keittoja, salaatteja, leipiä sekä mahtavia leivonnaisia. Annokset designataan aina ihastuttavan näköisiksi ja se katsellessakin nauttii jo ruoasta. Nyt toki jäi herkut syömättä, mutta söin todella herkullisen Halloumi-juusto salaatin sekä jäälaten. Suosittelen paikkaa lämpimästi, mikäli Turun motaria joskus käytätte!

Kuusi viikkoa takana, mutta...

No niin, mistähän sitä reportaasia nyt aloittaisi, kun useampi viikko edellisestä postauksesta on kulunut... Viimeisen neljän viikon aikana olen tehnyt enemmän ruumiillista työtä kuin koskaan, sillä helmikuun alussa saimme uuden asunnon avaimet ja rempattiin kämppää aamusta iltaan kaikki vapaa-aika. Viikko sitten oli sitten vihdoin muutto käsillä ja se on aina niin kamalaa ja stressaavaa!

Syöminen oli aika huonolla tolalla koko kolme viikkoa ja pizzaa tuli syötyä enemmän kuin tarpeeksi. Välillä kyllä haettiin Cittarista isot ruokaiset salaatit, joista onneksi saa kaksi hyvää annosta hieman terveellisempää sapuskaa. Mutta minä, joka vannoo säännöllisen ruoan nimeen, unohti välillä syödä! Ja se sitten näkyikin mielialassa :)

Takana siis raskas ja stressaava jakso. Jos tätä herkuttomuuta ei olisi ollut, niin taatusti olisin joskus illalla palkinnut itseäni kipollisella jäätelöä tai suklaalla. Mutta ei, nyt ei palkintoja... :( En ole tosin löytänyt mitään korvaaviakaan palkintoja, sillä ylimääräistä aikaa ei ole juuri ollut elokuvissa käymiseen tms. rentoutumiseen.

Tänään muuttotavaoiroista löysin vaa´an. Aamulla hyppäsin vaakaan jopa hieman toiveikkaana, mutta kuudessa viikossa ei painolle ole tapahtunut yhtään mitään! Vaikka olen tehnyt raajat hapoilla fyysistä työtäkin ja vieläpä ilman herkun herkkua! Niin ja ei niitä pizzoja kuitenkaan päivittäin ole mennyt... Ja terveysterroristihan syö sitäpaitsi aina Kotzonen, jotta saa salaattia ja kasviksia samaan hintaan :) Kollegani kyllä muistutti jälleen kokonaisuudesta... Tiedän varsin hyvin, että stressaantuneena en laihdu - päinvastoin, paino tuppaa nousemaan tosi helposti! Eli kait tässä pitäisi olla vain tyytyväinen siihen, että vaakanumerot ovat samoissa kuin ennenkin.

Yksi selkeästi haastava tilanne oli muuton jälkeisenä lauantaina, kun kävin syömässä Atelje Finnessä muutaman ystäväni kanssa. Enpäs muista ihan milloin olisin ollut pitkän kaavan illallisella ilman jälkiruokaa! Alahuuli väpättäen tarjoilijalle selitin, miksi en ota jälkiruokaa, kun muut seuralaiseni valikoivat ihanista vaihtoehdoista omiaan. Hullunahan se mua piti :) Join cappuccinon ja kuolasin Marian aivan ihanan näköisen lakritsipaahtovanukkaan perään.

Muuten herkuttomuus on ollut edelleen yllättävänkin helppoa, joka on todellakin yllättänyt minut! Se on siis vaan pitkälti päästä ja asenteesta kiinni. Mutta toisaalta illallispöydässä avauduin ystävilleni, että en ole kyllä huomannut mitään eroa vireystilan, hiilihydraattipöhön tai jonkun muun positiivisen ehkäpä hieman odotetunkin asian suhteen. Rahaa on ehkä säästynyt, mutta sitä ei ole huomannut, kun nyt kaikki rahat on menneet maaliin ja pakkeliin :)

Olisi jatkossa kyllä helpompi itseään motivoida tähän, jos jotain positiivisia muutoksia joko kropassa tai tuntemuksissa tapahtuisi (näin ravitsemusterapeutti ei varmasti saisi sanoa, mutta olen taas rehellinen...). Kai sitten herkkujeni määrä oli sittenkin pääasiallisesti kohtuudessa ja vain ravitsemusterapeutti-Hanna ajattelin niitä olevan aivan liikaa. Noh, kuusi viikkoa on edelleen lyhyt aika ja raportointi jatkuu.

 Kuvituskuvana loppuun kuva ihanan näköisistä cupcakeista, joita ystäväni osti ja tarjosi miehelleni : ) Itse ostin suolaisia versioita (auringonkuivattutomaatti + feta) ja teen kanssa nautiskelin niistä. Onneksi olin aikaisemmin kuppikakkuja maistanut ja ei olleet niin mun mieleen, sillä päällinen on mun suuhun liian rasvaisen oloista. Toki olisi ollut kiva maistaa edes pieni pala... Ensi vuonna sitten :)

Kaksi viikkoa takana... ja "vain" 50 edessä!

Kuten otsikosta ehkä saattaa arvata, nyt ei ole ollut ihan niin helppoa... Tai siis kokonaisuudessaan ei ole ollut mitään suurta tuskaa, mutta viime lauantai oli aika itku-potku-raivari-päivä :(

Sanotaan, että mieliteko menee ohi 15-20 minuutissa. No lauantaina ei mennyt. Koko päivä oli enemmän tai vähemmän haasteellinen. Johtuu paljolti siitä, että meille tuli vieraita sunnuntaina. Heille päätin tarjota jo kulttimaineen saanutta feta-pasta-salaattia ja epäterveys-yrttipakastepatonkia. Ja koska olen itse tehnyt tällaisen herkuttomuuspäätöksen en tietenkään voi kieltää muilta herkkujen syömistä, joten jo autossa pitkään mietin, mitä voisi tarjota. Lopulta ajattelin, että teen päätöksen sitten kaupan hyllyillä. Päädyin kierroksen loppuvaiheessa sitten keksihyllylle. Jaffa-keksejä? Eiiii.... Tunnen jo niiden maun suussani! Eikä missään nimessä Dominoja! Argh! Sitten päädyin ostamaan jotain Kantolan uusia keksejä, joita en ole itse edes maistanut. Tuntui, että se oli henkisesti helpoin valinta, sillä en saanut sitä makua suuhuni : )

Yritin kyllä esittää miehelleni, että ostettaisiin suklaa lehti-keksejä, sillä en voi sietää niitä. Ne oli ainoat keksit, mitä mun äiti aikoinaan osti. Vain ja ainoastaan kuulemma sen vuoksi, että ne säilyivät todella kaapissa vieraille eikä uponneet mun suuhuni : )

Lauantai-ilta oli tosi vaikea. Yritin upottaa ajatukseni hyvään sarjaan, jonka DVD-boxi ostettiin, mutta ei... Keskittymiskyky oli nolla : ( Kitisin ystävilleni facebookissa ja hyvää tsemppausta ja pienimuotoista kettuilua sain osakseni : )

Sunnuntai oli onneksi sitten jo helpompi päivä. Sain vierailta lahjaksi extra sweet tuoreen ananaksen ja kookospähkinän :) Vieraat kovasti mietti, että kehtaako nyt alkaa keksejä mun edessä rouskuttamaan, mutta tilanne ei onneksi ollut mielestäni kovinkaan haastava. Olihan mahani täynnä feta-pasta-salaattia. Santsasin coctailpiirakoita ja ruis-sipsejä ja hummusta loputtomiin... Loput keksit sitten pakkasin vieraille mukaan. En todellakaan halunnut jättää niitä kaappiin huutelemaan mun nimeä!

Viikko on sitten ollut aika ok. Olen käynyt Ekbergillä salaatilla, ilman perinteistä omena hyvettä, joka on kyllä niiiiiiiin hyvääääää. Ystäväni reaktiot ovat olleet ihania, kun he innoissaan esittelee minulle Fazerin uutuus suklaapatukkaa tai kutsuu syömään juuri leivottuja Runebergin torttuja ja sitten muistavatkin, että ei saakeli.... Sooooriiiiiiii!!!!! Noh, Runebergin tortut ei ole koskaan olleet mun suosikkeja, joten se ei niin kirpaise, mutta Marian konditorian mantelilaskiaispullia minulla on aika ikävä... Varsinkin, kun asun noin 1,5 km päässä leipomosta...

Sovitaan niin, että syökään pulla munkin puolestani, niin ei mene firma konkkaan, kun en tänä vuonna kannata sitä laskiaispullaostoksillani : )

Viikko takana...

Ensimmäinen viikko herkuttomuutta nyt siis takana ja olen aika yllättynyt! Yllättynyt siis omiin reaktioihini. Ennen tämän aloitusta oli useammankin ystävän kanssa keskustelua siitä, että alku saattaa olla kaikkein hankalinta ja sitten parin viikon päästä helpottaa. Mutta ei! Ensimmäinen viikko on ollut todellakin suhteellisen helppo! En ole korvannut herkkuja ylettömällä määrällä vaaleaa leipää tai light limppareita juomalla tai saati jollain proteiinipatukoilla. Alkuviikosta jopa tuntuu, että söin normaalia vieläkin terveellisemmin. Kasvissosekeittoa, ruisleipää, raejuustoa jne. Viikon tuhdeimmat ruoat oli yksi pasta-annos italialaisessa (ricotta-pinatti-tortelliinit tomaattikastikkeessa) ja pannupizzaa sunnuntaina.

Mielitekoja ei juuri ollut. Tai okei, toki niitä on ollut, mutta ne ovat menneet minuuteissa ohi! Itku-potku-raivareita ei ole ollut lähelläkään ja mieliala on ollut yllättävänkin positiivinen, vaikka herkkuja on ollut siellä sun täällä lähes päivittäin jossain tarjolla. Johtuukohan se siitä, että kun olen mielessäni päättänyt näinkin pitkästä ajanjaksosta olla ilman herkkuja, niin olen psyykannut itseni tilaan, että en edes anna tilaisuutta mieliteoille? Tulevatko mieliteot sitten voimakkaampana esim. vuoden päästä tammikuun alussa kun on vain muutama viikko tämän projektin lopettamiseen?

Ainoa mikä ensimmäisellä viikolla vaivasi oli sellainen omituinen jatkuva nälän tunne. Ja ei, se ei ollut päänälkää eli mielitekoja. Se tuntui mahassa onttona olona ylävatsassa. Viikonloppuna söin tarkoituksella ähkyyn saakka pannupizzaa, että lähtisikö se nälän tunne pois, mutta ei. Omituista...
Epätieteellisesti selitinkin kavereilleni, että on aina puhuttu, että naisilla on erikseen jälkiruokamaha ja nyt se huutaa tyhjyyttään : ) Siltä se nimittäin fysiologisesti juuri tuntui! Oikea maha oli tupaten täynnä pizzaa, mutta se pieni osa huuti edelleen tyhjyyttään...

Noh, tällä viikolla ei enää juuri tällaisia tuntemuksia ole ollut. Kahtena edellisenä yönä olen tosin alkanut näkemään unia, joissa syön herkkuja vahingossa. Sitten unessani muistan, että ei vitsit, mähän olin herkkulakossa ja alan sitä suremaan. Muistan 13-vuotiaana nähneeni samankaltaisia unia, kun ryhdyin kasvissyöjäksi. Söin unessani broilerpullia (sinänsä hassua, kun ne ei ole edes mitään mun herkkuruokaa) ja sitten heräsin itkien, että mitä olen mennyt tekemään. Nyt ei ole sentään itkettänyt : )

Viikonloppuna äiti tarjosi lettuja. Tiesi kyllä projektistani, mutta oli päättänyt, että letut eivät ole herkkuja : ) Olin päättänyt jo toisin, joten letut jäi syömättä ja söin mustikoita. Isän luona oli taas tarjolla tuoreita korvapuusteja - se hieman riipaisi... mutta vain hetkellisesti. Torstaina eräässä firmassa pidin terveystoria ja yksi työntekijöistä oli 4 vuotta sitten ollut luennollani ja muisti, että pidän irtokarkeita ja tuli kohteliaana herrasmiehenä mulle karkkia tarjoamaan. Kieltäydyin ja kerroin miksi, ehkäpä hän seuraakin nyt juuri blogiani : )

Mielenkiinnolla odotan, että milloin tulee se ensimmäinen kerta, kun todella harmittaa, että tällaiseen kokeiluun olen päättänyt ryhtyä. Tulette kyllä kuulemaan siitä - aivan varmasti!

Day one...

Palasin eilen viiden viikon matkalta. Takana oli 36 h matkustamista, joka sisälsi mm. 3 lentoa ja tuhottomasti odottelua sekä istuskelua ja tämä sai aikaan sen, että aamulla kotiin saapuessani ei tehnyt mieli syödä juuri mitään. Sellainen perinteinen turvonnut "läski-paska-olo" : ) Tosin rakas mieheni oli varannut minulle salmiakkisuklaata (boxi-versio), joita sain syödyksi muutaman aamupäivän aikana.

Himoitsin lähinnä tuoreita ruispaloja, johon päälle raejuustoa ja isoa ruokaista salaattia. Kävin päivällä Cittarissa ostamassa kyseiset tuotteet tyydyttämään mielitekoni. Sitten siirryin karkkiosastolle. Hyllyjen kohdalla naurahdin, sillä ei oikein tehnyt mitään mieli, mutta pääni sisällä joku huusi "Nyt otat just kaikkea sitä mitä haluat ja erityisesti niitä herkkuja, joita sulla tulee ikävä seuraavan vuoden aikana. On vain enää 9 h aikaa syödä herkkuja!" Päädyin yhteen täytelakuun, Fazerin pieneen suklaapatukkaan, jossa pähkinää ja suolaa ja pussilliseen jotain lakritsitoffeeta, jota en ollut aikaisemmin nähnytkään. Lisäksi ostin Paula vanukkaita (miniversioita) ja yhden laskiaispullan. Illan syödyksi saldoksi jäi: 2 minivanukasta, 1 laskiaispulla, 3 kpl toffeekarkkia ja täytelaku (jo autossa) ja se suklaapatukka. Nukahdin nimittäin jo kuudelta... Heräsin pari tuntia myöhemmin, sinnittelin hereillä tunnin ajan ja aloin taas nukkumaan. Mies oli säästellyt yhtä mun suosikkijäätelöä pakkaseen ja tuli viereeni sitä syömään, mutta olin yksinkertaisesti niin väsynyt, että lusikallistakaan en saanut alas.

Eli "salainen ajatukseni" siitä, että syön vielä viimeiset herkut nautiskellen kellon lyödessä 23.59 ja juhlallisesti aloitan tämän projektin ei mennyt ihan putkeen...

Aamulla hieman harmitti siivota pöydälle jääneitä herkkuja kaappiin. Mutta itsepä olen päätökseni tehnyt, joten en voi murjottaa. Väsymys jetlagista johtuen on ollut tänään aivan valtaisia, vaikka kellon ympäri nukuinkin. Pakko myöntää, että normaalitilanteessa olisin mennyt rapistelemaan niitä toffeita kaapista, jotta heräisin. Toisaalta ei mulla ole tänään juurikaan mitään mielitekoja edes ollut. Mieli on kyllä kummallinen... Pohdin, että koska kyseessä on nyt vuosi ja se on toooodella pitkä aika, niin olenko ohjelmoinut aivoni jotenkin uudelleen, kun ei oikein mitään teekään mieli? Tai sitten olen edelleen niin yliväsynyt ja univeloissa, että keho ei suostu edes ruokaa tai herkkuja juuri miettimään...

Noh, joka tapauksessa ensimmäinen päivä on mennyt enemmän kuin hyvin ja helposti (tosin kello on tätä kirjoittaessa vasta viisi ; ) ). Ainoa mitä pohdin on, että lasketaanko Riisi Frutti herkkuihin? Sellainen kun sattuu olemaan jääkaapissa... En ole asiaa vieläkään päättänyt. Saa esittää oman mielipiteen : )