Tarvetta naposteluun?

Toukokuu oli yllättävänkin kiireinen töiden osalta ja siksi ei ole ehtinyt/jaksanut blogiakaan kirjoittaa... Haasteellisia päiviä on kyllä ollut, vaikka aurinkoiset ja lämpimät päivät ovat olleet ihania ja mieltä piristäviä. Pari viikkoa sitten reissasin aika paljon. Ajoin torstaina Turkuun luennoimaan, sieltä illaksi Jyväskylään, seuraavana iltana koulutuspäivän jälkeen Ouluun ja sunnuntaina läpi Suomen Oulusta takaisin kotiin Klaukkalaan. Usein tulee jotain herkkua ostettua, varsinkin automatkoille, jotka kestävät yli 3 tuntia. Nyt en napsinut mitään, en edes naposteluporkkanoita ja vireys piti löytää muuta kautta. Paljon tuli kyllä puhuttua puhelimessa ja maustettua vichyä juotua :)

Tästäkin siis selvittiin ja yli 8 tunnin automatka siis onnistuu ilman autossa mutustamista :)

Vähän off-topic, myös muita tuntoja... Kun aloitin tätä projektia, niin pohdin, että mitähän herkkua mulle tulee eniten ikävä. Nyt tuntuu, että se on kuitenkin jäätelö, vaikka alussa en olisi missään nimessä näin veikannut. Se vaan kuuluu niin olennaisena osana mun kesääni! Varsinkin tuolla pitkällä automatkalla tuli ohitettua useampikin kioski, josta olisi saanut pehmistä kera kauniin järvimaiseman... korvaavia sallittuja herkkuja ei ollut tarjolla... Yksi päivä kidutin itseäni ja selailin netistä uutuusjäätelöt... Hassua kyllä, osa tuntui jo mielikuvan perusteella jopa liian makealta ja suurin himo kohdistui päärynä Eskimoon! Eli jotain muutosta on varmasti jo makeankynnyksen osalta tapahtunut! 

Nyt viikonloppuna ajattelin "herkutella" banaaniletuilla, jonka ohjeen kollegani antoi. Oli kuulemma uusimmassa Fit-lehdessä: 1 banaani + 2 kananmunaa + hyppysellinen leivinjauhetta. Tehosekoittimessa vaan kunnolla sekaisin ja kokemuksen syvällä rintaäänellä kannattaa paistaa pieniä lettuja :) isot ei pysy kasassa ja muistuttaa paremminkin munakokkelia :) Yhtenä iltana olen jo siis näitä väsännyt ja hyviä olivat! Nyt kaapissa odottaa myös tuoreita mansikoita, joten terveellinen herkku-sunnuntaibrunssi on taattu :)

Olen nyt myös kirjoittamassa kolmatta kirjaani ja monta tuntia koneella aivot sauhuten tulee fiilis, että olisi jotain herkkua kiva napostella. Tähän saakka olen lähinnä juonut vain teetä, myöhemmin ehkä ostan pensasmustikoita tähän "tarpeeseen". Ehkäpä myös hammaslääkärini on ylpeä, kun suussa ei ole jatkuvaa happohyökkäystä "tsemppinapostelun" vuoksi :)

Tämän herkkuttoman vuoden etu on ehdottomasti ollut se, että haastaa itsensä todella miettimään, tarvitseeko todella jotain naposteltavaa, jotta tietyistä asioista selviäisi... Mikä on ns. Tapasyömistä ja mikä todellista tarvetta? Olen jo pitkään kyllä osannut omalta kohdaltani tähän kiinnittää huomiota, mutta en näin syvällisesti. On myös hyvä todistaa itselle, että ihan hyvin pärjää pitkätkin automatkat sekä raskaat kirjoitusurakat ilman herkkuja, vaikka aikasemmin on ajatellut toisin. 

Aika - niin suhteellinen käsite...

Kello on jo aika paljon ja pitäis mennä nukkumaan... Sen olen tosiaan nyt huomannut, kuinka unen vähyys vaikuttaa todella makeanhimooni. Nyt on siis pakko petrata edelleen ton unen kanssa, niin menee helpommin tämä vuosi.

Mutta kohta 4 kk takana, 8 kk edessä. Pakko myöntää, että pitkälle toi aika tuntuu... Tiedätte varmaan tunteen, että kun vanhenee, aika menee koko ajan vain nopeammin. Noh, aloittakaapa herkuton vuosi, niin tuntuu, että aika p y s ä h t y y!!! Niin kait se on, että odottavan aika on pitkä :)

En yleensä tykkää syödä mitää suolaisia herkkuja, kuten sipsejä... Kuitenkin yksi poikkeus on - jääkiekon MM-kisat. Tosin viime vuosina olen rajoittanut syömistä siihen, että vain Suomen ollessa mitalipeleissä syön sipsejä. Saa nähdä kuinka nyt käy :) Tosin sipsin himo ei ole mitään verrattuna mun "oikeisiin herkkuihin".

Niin ja nyt on ollut virallisesti neljäs vaikea päivä. Se oli reilu viikko sitten perjantaina, kun olimme reissussa Tukholmassa. Matkustelemiseen kun kuuluu se herkuttelu niin vahvasti... Yhden illan kitisin ja sitten se meni ohi. Kiltisti ohitin aamiaispöydässä vohvelit ja minimuffinssit. Onneksi siellä oli ihanan tuoretta ja jyväistä vaaleahkoa leipää, joka pelasti hotelliaamiaiseni :) Ja kyllä me yhtenä iltana vedettiin myös tällaiset "mättöannokset". Ja ransakalaiset oli kerrankin ihan superhyviä ja söin niistä jopa puolet :)

Mutta mulla on myös nykyisin Tukholmassa uusi "pyhiinvaelluskohde"... Kolme vuotta sitten Pariisissa eksyin sattumalta erääseen oliiviöljyjä yms. myyvään kauppaan ja rakastuin! Olin silloin valmis luopumaan tuliaissuklaista, että näitä kyseisiä öljyjä ja condimentteja olisi mahtunut matkalaukkuun lisää! Ja vuosi sitten tämä kauppa avattiin vihdoin suht lähelle eli Tukholmaan. Pari sataa euroa meni, että nasahti. Tosin olin jo diilerinä parille kaverille, kun nekin on jääneet koukkuun näihin :) Mutta ah, niiiiiiin taivaallisia makuyhdistelmiä! Maistoin kaksi lusikallista pistaasipastaa (joka myös kuvassa), mutta totesin sen tuoteselostetta katsoessani niin sokeriseksi, että päätin luokitella sen herkuksi. Nyt siis yksi purkki odottaa mua tuolla kaapissa vielä seuraavat 8 kk. Mutta jos käytte Tukholmassa, niin suosittelen piipahtamaan Olivers & co:n kaupassa (osoite Sveavägen 106... muistaakseni)

Tik tak tik tak... Nyt nukkumaan ja huomenna taas herkuton päivä uus :)

Motivaatio - mistä se tällaiseen hulluuteen löytyy?

Ajatus tästä herkuttomasta vuodesta tuli viime syksynä koiralenkillä. Mietin nyt, että mistä se ajatus lopulta juolahti mieleeni? Silloin muistan pohtineeni blogin pitämistä ja siitä, että ei minulla ole mitään järkevää jaettavaa. Kollegani Anette, Reijo, Patrik, Sanna sekä Leena pitävät jo loistavia blogeja ravitsemuksesta, että en halua kirjoittaa tårta på tårta. Toisaalta olen aika projektiluontoinen ihminen. Viime vuonna olin mukana Kauneus ja Terveys-lehden Yhdessä kuntoon-projektissa liikkujana. Opettelin kiireestä huolimatta liikkumaan säännöllisemmin, mutta kehoni ei ollut niinkään innostunut tempauksestani. Muistan kesällä olleeni niin ylpeä, kun jaksoin juosta taas 5 km, mutta lenkin jälkeen kävelin itkien kotiin, kun kivut olivat niin kovat. Selän välilevyn pullistuma ei mun treenaamisesta tykännyt ja hermosäryt jaloissa oli välillä todella tuskaiset.

Varmaankin syksyllä mietin, että koska liikunnan lisääminen ei välttämättä ole kohdallani se paras vaihtoehto, niin valitaan joku toinen haaste. Ja ehkäpä haasteista suurin - herkuttomuus - oli nyt sitten eniten tunteita heräätävin ja opettavaisin. Niin mikä minua motivoi? Kaikki tiedämme, että motivaatio tulee ja menee aalloissa. On minullakin ollut hetkiä, kun mietin, että tämä on aivan järjetöntä! Enhän itsekään suosittelisi omille potilailleni tällaista. Mutta nyt kun tarkemmin mietin mikä minua todella motivoi olla maistamatta uusia merkkareita, uutuus jäätelöitä, isän 60-v syntymäpäiväjuhlilla itseni tekemää tiramisua???

Jos olisin tehnyt tämän herkuttomuus lupauksen vain itselleni, niin se olisi varmaan jo 3 viikon jälkeen pettänyt. Mutta nyt itse asiassa ajattelen tätä herkuttomuutta aika monen eri näkökulman kautta, joka motivoi minua jatkamaan. Tämä vuoden aikana opin itsestäni varmasti paljon uutta. Uskon myös, että itseni lisäksi blogiani seuraavat kollegani voivat käyttää kokeiluani myös (huonona) esimerkkinä ja "työkaluna" omassa työssään. Samalla myös muut blogia seuraavat ihmiset saattavat miettiä mahdollisesti omia tuntemuksiaan tarkemmin: "Tekeekö mieleni todella herkkuja vai onko se vain tapasyömistä", "Miksi itse syön herkkuja?", "Voinko kohdata ahdistavat tunteet ilman, että reagoisin niihin syömällä herkkuja?". Tässä ihan muutama ajatus, joita toivoisin lukijoitteni omassa päässä surraavan. Jos nyt "repsahtaisin", en mitään oppisi. Se minua nyt tuntuu motivoivan kaikkein eniten - halu oppia.

Yksi positiivisen asian tästä herkuttomuudesta on kyllä kohdallani huomioinut. Satsaan aikaisempaa enemmän hyvään ruokaan. Olen tehnyt viime viikkoina mm. kvinoa-salaattia (kahta erilaista jopa), kasvis-cous-cousia ja linssikeittoa. Toisaalta mulla on myös viime viikkoina ollut työrintamalla hieman rauhallisempaa, joten aikaa kokkailuun on jäänyt vähän enemmän : )

Sitten tähän päivään ja käytäntöön...

Tänään olen Kuopiossa. Leivoin juuri pohjan klassikkomaineen saaneeseen sisialaiseen tiramisu-kakkuun. Olen leiponut kakkua 11-vuotiaasta lähtien aina syntymäpäivilleni, sillä perinteisistä kermakakuista en ole koskaan oikein tykännyt. Kyseistä kakkua tuli leivottua reilu 10 vuotta putkeen joka ikinen vuosi! Sitä suorastaan vaadittiin : ) Kakkua on levottu myös isäni 50-vuotispäiville ja muihinkin sukujuhliin. Nyt siis vuorossa 60-v pippalot ja isäni pyysi minua leipomaan kakun myös sinne. Toki suostuin, mutta myönnän kyllä, että jos kyse olisi mistä muusta vähäpätöisemmästä juhlasta, niin olisin kyllä kieltäytynyt. Juuri pari tuntia sitten oli haastava hetki, kun päätin olla nuolematta taikinakulhoa tyhjäksi. En edes maistanut taikinaa! Kohta, täytteen teko hetkellä, on joustettava sen verran, että pakko maistaa pikkusormen päällä, että kahvilikööriä on tullut luirautettua täytteeseen sopiva määrä. En ole vuosiin mitannut määriä, vaan teen sen juuri tällä "näppituntumalla" : ) Mutta kuten kaverini sanoi, että ei tuota voi kutsua herkutteluksi - paha mielihän tollaisesta vaan jää :)

Laitan ehkä myöhemmin kuvan kakusta ja jälkipostauksen tunnelmista :)

Vihdoin muistin/jaksoin/viitsin laittaa kuvan valmiista kakusta : )

Ja arvatkaa vaan tekikö mieli nuolaista!!! Mut ei, en sortunut : )

P.S. Pakkiksen pojille terkkuja ;)

Kohta 3 kk takana ja...

No niin, pitkästä aikaa ehdin taas kirjoitella blogia. Pääsiäisen pyhinä oli tarjolla juustokakkua, suklaamunia, rahkapiirakkaa ja muita herkkuja. Kiltisti kieltäydyin, vaikka sukulaisille tuntuu vaikealta sanoa ei. Hassua, että nyt tätä herkuttomuutta joutuu perustelemaan ihan samalla tavalla, kuin ei juo alkoholia - pitää antaa jotain perusteluja ja pelkkä kieltäytyminen ei aina ihmisille riitä.

Tällä kertaa en nyt avaudu niinkään herkuista, vaan ihan jostain muusta...

Tässä viime viikkoina on sattunut ja tapahtunut paljon. Tapasin erään vanhan puolitutun ja hän ilmetteli, kuinka olen laihtunut. Mietin heti alkuun, että olisiko herkuttomuudesta nyt todella ollut jotain hyötyä, mutta... Hän oli siis nähnyt minut televisiossa ja nyt livenä. Pettymyksekseni jouduin hänelle heti tunnustamaan, että painan itse asiassa nyt sen perinteiset pari kiloa enemmän kuin Diilin kuvausten aikaan, sillä yleensä syksyllä stressin vuoksi painoni aina nousee sen pari kolme-kiloa ja keväällä se laskee ns. kesälukemiin. Aikoinaan, kun tv-uraani aloitin, minua kyllä varoiteltiin, että televisioruutu lihottaa 5-7 kiloa ja näköjään se pitää paikkansa, sillä joudun vastaamaan yllättävänkin usein näihin ihmettelyihin juurikin noin. Paino kun on reilut 5 vuotta ollut täsmälleen sama sen parin kolmen kilon vuodenaikasheittely huomioon ottaen. Mutta mielenkiinnolla seuraan, että muuttuuko paino edes pitkällä aikatähtäimellä tämän herkuttomuuden seurauksena ja tuleeko ensi syksynä ne talvivarastot taas kerättyä :)

Viime viikolla musta otettiin myös uudet promokuvat - edelliset olivat jo 6-7 vuotta vanhoja, joten olihan se jo aika, kun ryppyjäkin on tullut muutama lisää :). Silloin myös mietin, mitkä kaikki tekijät vaikuttavat siihen, miltä näytän kuvissa. Jos kuvassa on huono kulma alaviistosta ja huono ryhti näytän jopa 10 kiloa painavammalta! Joo näitä kuvia ei tullut valituksi! Kuvauskulmalla ja asennolla on hyvin paljon merkitystä siihen miltä näyttää. Mua oikein naurattaa, kun keskustelupalstoilla puhutaan siitä, kuinka painoni jojoilee kauheita kilomääriä! Kukaan heistä ei ole tavannut mua livenä, vaan katsonut välillä paremmalla ajalla otettuja kuvia lehdestä ja välillä 15 sekunnin pikaräpsyjä, jossain tilaisuudessa... Lisäksi luulen ainakin kaikken naisten tiedostavan sen, että tietyissä vaatteissa näyttää yksinkertaisesti läskimmältä kuin toisissa vaatteissa :) Miksiköhän niitä "läskivaatteita" muuten edelleen kaapista löytyy :D

Nyt olen myös ymmärtänyt viime vuosina, että fibromyalgiani vaikuttaa myös nestekertymiini. Välillä siis oikein naamasta näkee, että nyt ei ole kaikki kunnossa! Ja nyt olen myös huomannut, että höttöhiilarin määrällä ei tunnu minulla olevan vaikutusta tähänkään - univajeella ja stressillä tuntuu olevan enemmänkin vaikutusta! Joten te ihmiset keskustelupalstoilla (mm. tällä http://www.vauva.fi/keskustelu/3421610/ketju/hanna_partanen_ruokakulttuuri_surullista), jotka haluatte päiväohjelmaanne lisätä mm. painoni arviointia, pohtikaa jälleen kokonaisuuksia, sillä painoon, ulkonäköön sekä hyvinvointiin vaikuttaa moni muukin tekijä kuin vain ruoka.

Mutta herkuttomuus siis jatkuu. Pääsiäinen ohitettu ja seuraava haasteellinen ajankohta on ihan kynnyksellä, kun uutuusjäätelöt tulevat kauppoihin :)

Laitanpa huvin vuoksi linkit ei niin hyviin kuviin ja sitten hieman parempiin kuviin. Kaikissa painan about saman verran :)

Nopea räpsy pressitilaisuudessa: http://mtv3.mobi/uutiset/viihde/televisio/2012/08/1598720

Yksi uusista pressikuvista (Huom! Suunta hieman yläviistosta), jossa muuten siis painan sen pari kiloa enemmän kuin tossa ensimmäisessä, vaikka naama kertoo ihan muuta :) :

Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi

Korvaavia herkkuja herkuttomuuteen

Ennen tämän projektin aloittamista mietin, että mahtaako ruokavaliooni tulla jotain "korvikkeita", kun herkut jää pois. Itse veikkasin aikaisempien kokemuksieni viisastuttamana, että esim. vaaleamman leivän, karjalanpiirakoiden, tuoremehun, proteiinipatukoiden tai kaakaon (juomana) käyttö selkeästi saattaisi lisääntyä. Mutta kumma kyllä ei, näin ei siis ole käynyt.

Viime viikonloppuna kävin perjantain ruuhkassa Cittarilla ostoksilla ja aavistus harmitti, että herkkuja ei koriin tule. Viikonloppu-juomaksi ostin kuitenkin litran purkin Tropicanan Mandarin Morning-mehua, joka on kyllä niiiiin hyvää! Usein olen sanonut, että suomalainen mies ostaa viikonlopuksi itselleen kossupullon ja minä pieni terveysterroristi ostan kyseisen mehun :) Mutta juuri totesin, että kaapissa mehua on edelleen jäljellä ja tämä oli vasta ensimmäinen tuoremehupurkki, jonka ostin ja herkuttomuutta on kestänyt jo kaksi kuukautta. Eli tuoremehun suurkuluttajaa ainakaan minusta ei ole tullut.

Vaaleaa leipääkään ei ole mennyt juuri ollenkaan ja proteiinipatukoitakin on mennyt aika kohtuu määrä välipalana. Vain muutaman kerran olen illalla saattanut turvautua proteiinipatukkaan, jos on tehnyt mieli jotain hyvää...

Mutta mitä pidän nyt herkkuna? Noh, hapankorppu Philadelhia-juustolla on yksi mieltäni ylentävä yhdistelmä :) Mutta tässäkin annoskoko pysyy kohtuudessa ja olen yleensä ihan tyytyväinen 2-3 hapankorppuun enkä vedä niitä paketti kaupalla :)

Lisäksi olen juonut nyt teetä enemmän. Kävin oikein erikoisteekaupassa ostamassa hyvää laadukasta vihreää teetä. Uudeksi suosikiksi on noussut théhuoneen Jeane d´Arc-tee, jossa makua mm. sitruunaruohosta, lohikäärmeenhedelmästä, kiwistä sekä granaattiomenasta. Jatkossa pitää oikeasti satsata enemmän teehen, sillä huomaan nauttivani niistä nyt normaalia enemmän ja saan uusia makuelämyksiä.

Vielä yksi suositus lukijoilleni! Kävin eilen pitkästä aikaa taas luennoimassa Turun suunnilla. Tällä kertaa vetämässä yleisöluennon aurinkoisessa Naantalissa SuperTreenit-päivässä. Ja AINA - siis IHAN POIKKEUKSETTA - mikäli paikka on vaan avoinna käyn pörähtämässä Desing Hillillä Salon kohdilla n. puolen tunnin ajomatkan päässä Turusta. Siellä on paljon kaikkea kivaa sisustuskamaa, mutta myös ihastuttava kahvila, mistä saa myös keittoja, salaatteja, leipiä sekä mahtavia leivonnaisia. Annokset designataan aina ihastuttavan näköisiksi ja se katsellessakin nauttii jo ruoasta. Nyt toki jäi herkut syömättä, mutta söin todella herkullisen Halloumi-juusto salaatin sekä jäälaten. Suosittelen paikkaa lämpimästi, mikäli Turun motaria joskus käytätte!

Kuusi viikkoa takana, mutta...

No niin, mistähän sitä reportaasia nyt aloittaisi, kun useampi viikko edellisestä postauksesta on kulunut... Viimeisen neljän viikon aikana olen tehnyt enemmän ruumiillista työtä kuin koskaan, sillä helmikuun alussa saimme uuden asunnon avaimet ja rempattiin kämppää aamusta iltaan kaikki vapaa-aika. Viikko sitten oli sitten vihdoin muutto käsillä ja se on aina niin kamalaa ja stressaavaa!

Syöminen oli aika huonolla tolalla koko kolme viikkoa ja pizzaa tuli syötyä enemmän kuin tarpeeksi. Välillä kyllä haettiin Cittarista isot ruokaiset salaatit, joista onneksi saa kaksi hyvää annosta hieman terveellisempää sapuskaa. Mutta minä, joka vannoo säännöllisen ruoan nimeen, unohti välillä syödä! Ja se sitten näkyikin mielialassa :)

Takana siis raskas ja stressaava jakso. Jos tätä herkuttomuuta ei olisi ollut, niin taatusti olisin joskus illalla palkinnut itseäni kipollisella jäätelöä tai suklaalla. Mutta ei, nyt ei palkintoja... :( En ole tosin löytänyt mitään korvaaviakaan palkintoja, sillä ylimääräistä aikaa ei ole juuri ollut elokuvissa käymiseen tms. rentoutumiseen.

Tänään muuttotavaoiroista löysin vaa´an. Aamulla hyppäsin vaakaan jopa hieman toiveikkaana, mutta kuudessa viikossa ei painolle ole tapahtunut yhtään mitään! Vaikka olen tehnyt raajat hapoilla fyysistä työtäkin ja vieläpä ilman herkun herkkua! Niin ja ei niitä pizzoja kuitenkaan päivittäin ole mennyt... Ja terveysterroristihan syö sitäpaitsi aina Kotzonen, jotta saa salaattia ja kasviksia samaan hintaan :) Kollegani kyllä muistutti jälleen kokonaisuudesta... Tiedän varsin hyvin, että stressaantuneena en laihdu - päinvastoin, paino tuppaa nousemaan tosi helposti! Eli kait tässä pitäisi olla vain tyytyväinen siihen, että vaakanumerot ovat samoissa kuin ennenkin.

Yksi selkeästi haastava tilanne oli muuton jälkeisenä lauantaina, kun kävin syömässä Atelje Finnessä muutaman ystäväni kanssa. Enpäs muista ihan milloin olisin ollut pitkän kaavan illallisella ilman jälkiruokaa! Alahuuli väpättäen tarjoilijalle selitin, miksi en ota jälkiruokaa, kun muut seuralaiseni valikoivat ihanista vaihtoehdoista omiaan. Hullunahan se mua piti :) Join cappuccinon ja kuolasin Marian aivan ihanan näköisen lakritsipaahtovanukkaan perään.

Muuten herkuttomuus on ollut edelleen yllättävänkin helppoa, joka on todellakin yllättänyt minut! Se on siis vaan pitkälti päästä ja asenteesta kiinni. Mutta toisaalta illallispöydässä avauduin ystävilleni, että en ole kyllä huomannut mitään eroa vireystilan, hiilihydraattipöhön tai jonkun muun positiivisen ehkäpä hieman odotetunkin asian suhteen. Rahaa on ehkä säästynyt, mutta sitä ei ole huomannut, kun nyt kaikki rahat on menneet maaliin ja pakkeliin :)

Olisi jatkossa kyllä helpompi itseään motivoida tähän, jos jotain positiivisia muutoksia joko kropassa tai tuntemuksissa tapahtuisi (näin ravitsemusterapeutti ei varmasti saisi sanoa, mutta olen taas rehellinen...). Kai sitten herkkujeni määrä oli sittenkin pääasiallisesti kohtuudessa ja vain ravitsemusterapeutti-Hanna ajattelin niitä olevan aivan liikaa. Noh, kuusi viikkoa on edelleen lyhyt aika ja raportointi jatkuu.

 Kuvituskuvana loppuun kuva ihanan näköisistä cupcakeista, joita ystäväni osti ja tarjosi miehelleni : ) Itse ostin suolaisia versioita (auringonkuivattutomaatti + feta) ja teen kanssa nautiskelin niistä. Onneksi olin aikaisemmin kuppikakkuja maistanut ja ei olleet niin mun mieleen, sillä päällinen on mun suuhun liian rasvaisen oloista. Toki olisi ollut kiva maistaa edes pieni pala... Ensi vuonna sitten :)

Kaksi viikkoa takana... ja "vain" 50 edessä!

Kuten otsikosta ehkä saattaa arvata, nyt ei ole ollut ihan niin helppoa... Tai siis kokonaisuudessaan ei ole ollut mitään suurta tuskaa, mutta viime lauantai oli aika itku-potku-raivari-päivä :(

Sanotaan, että mieliteko menee ohi 15-20 minuutissa. No lauantaina ei mennyt. Koko päivä oli enemmän tai vähemmän haasteellinen. Johtuu paljolti siitä, että meille tuli vieraita sunnuntaina. Heille päätin tarjota jo kulttimaineen saanutta feta-pasta-salaattia ja epäterveys-yrttipakastepatonkia. Ja koska olen itse tehnyt tällaisen herkuttomuuspäätöksen en tietenkään voi kieltää muilta herkkujen syömistä, joten jo autossa pitkään mietin, mitä voisi tarjota. Lopulta ajattelin, että teen päätöksen sitten kaupan hyllyillä. Päädyin kierroksen loppuvaiheessa sitten keksihyllylle. Jaffa-keksejä? Eiiii.... Tunnen jo niiden maun suussani! Eikä missään nimessä Dominoja! Argh! Sitten päädyin ostamaan jotain Kantolan uusia keksejä, joita en ole itse edes maistanut. Tuntui, että se oli henkisesti helpoin valinta, sillä en saanut sitä makua suuhuni : )

Yritin kyllä esittää miehelleni, että ostettaisiin suklaa lehti-keksejä, sillä en voi sietää niitä. Ne oli ainoat keksit, mitä mun äiti aikoinaan osti. Vain ja ainoastaan kuulemma sen vuoksi, että ne säilyivät todella kaapissa vieraille eikä uponneet mun suuhuni : )

Lauantai-ilta oli tosi vaikea. Yritin upottaa ajatukseni hyvään sarjaan, jonka DVD-boxi ostettiin, mutta ei... Keskittymiskyky oli nolla : ( Kitisin ystävilleni facebookissa ja hyvää tsemppausta ja pienimuotoista kettuilua sain osakseni : )

Sunnuntai oli onneksi sitten jo helpompi päivä. Sain vierailta lahjaksi extra sweet tuoreen ananaksen ja kookospähkinän :) Vieraat kovasti mietti, että kehtaako nyt alkaa keksejä mun edessä rouskuttamaan, mutta tilanne ei onneksi ollut mielestäni kovinkaan haastava. Olihan mahani täynnä feta-pasta-salaattia. Santsasin coctailpiirakoita ja ruis-sipsejä ja hummusta loputtomiin... Loput keksit sitten pakkasin vieraille mukaan. En todellakaan halunnut jättää niitä kaappiin huutelemaan mun nimeä!

Viikko on sitten ollut aika ok. Olen käynyt Ekbergillä salaatilla, ilman perinteistä omena hyvettä, joka on kyllä niiiiiiiin hyvääääää. Ystäväni reaktiot ovat olleet ihania, kun he innoissaan esittelee minulle Fazerin uutuus suklaapatukkaa tai kutsuu syömään juuri leivottuja Runebergin torttuja ja sitten muistavatkin, että ei saakeli.... Sooooriiiiiiii!!!!! Noh, Runebergin tortut ei ole koskaan olleet mun suosikkeja, joten se ei niin kirpaise, mutta Marian konditorian mantelilaskiaispullia minulla on aika ikävä... Varsinkin, kun asun noin 1,5 km päässä leipomosta...

Sovitaan niin, että syökään pulla munkin puolestani, niin ei mene firma konkkaan, kun en tänä vuonna kannata sitä laskiaispullaostoksillani : )