Pahoittelen, että en ole ehtinyt kirjoittamaan blogia pitkilleen... Tiedän, että monia kuitenkin kiinnostaa, että mitäs nytten???! Tässä hieman sekalaisesti tajunnanvirtaa alkuvuoden ajatuksista ja huomioista.
Ensinnäkin vuoden herkuttomuus ei opeta syömisen hallintaa, ainakaan kotona. Edelleen, jos kotona on jotain herkkuja, niin ennemmin tai myöhemmin ne tulee kyllä syötyä, vaikka sen suurempaa mielitekoa ei edes olisi. Ainoa, joka on säilynyt kaapissa on salmiakkisuklaa-boxi ja vain sen vuoksi, että siinä on mennyt jo päiväys :) Pitäisi siis heittää jo roskiin - totta!
En aikaisemminkaan ole ostanut kotiin mitään ns. vierasvaroja ja nyt on pakko myöntää, että en voi ostaa vielä nytkään. Ne huutavat kaapista niin kovaa mun nimeä... Kumma juttu, että ne tietää mun nimen ;) Pari viikkoa sitten leipomani pullat ovat sentään säilyneet mukavasti pakastimessa ja on mulla uusia Marianne-keksejäkin vielä kaapissa, vaikka eilen niitä tuli syötyä muutama taas aivan turhaan.
Leipomisesta puheenollen, sitä olen kyllä nyt harrastanut aika paljon. Reilun kuukauden aikana olen leiponut mokkapaloja, cupcakeseja, pullaa ja onkohan vielä jotain... Mutta lähes joka viikko jotain. Ennen joulua ostamani iiiihana KitchenAid on siis päässyt hommiin. Naapureille olen yrittänyt tyrkyttää aina tekeleitäni, ettei tarviis kaikkea itse syödä :)
Pari viikkoa sitten käytin herkkuja selkeästi rentoutumisen maksimointiin. Rankan työviikon jälkeen oli kerrankin koko viikonloppu vapaata ja päätin maata X-asennossa ja syödä herkkuja. Ihan valitettavan kunnioitettava määrä sainkin itseeni ahdettua :( Voisi sanoa, että se oli ehkä verrattavissa ns. nollauskänneihin, jotka siis alkoholia nauttivat. Mutta se oli siis tietoinen päätös ja siksi ei harmittanut millään tasolla.
Mutta vaikka herkkuja on tullut syötyä rehellisesti sanottuna enemmän kuin olisin toivonut, niin tietyt asiat ovat kyllä muuttuneet. Kaupassa käydessä usein en edes muista, että saisin ostaa jotain herkkuja. Samoin ravintolassa syödessä en enää juurikaan kaipaa jälkiruokaaa. Eli vuoden aikana tietyt rutiinit kyllä ovat muuttunueet. Nyt pitää olla vaan tarkkana, että ei opettele vanhoja pahoja tapoja takaisin...
Painoa on tullut tässä noin 1,5 kuukaudessa noin kilo lisää. Vähän ärsyttää... Herkkujen pois jättäminen ei näkynyt painossa siis moneen kuukauteen millään tavoin, mutta kun alat syömään herkkuja, niin paino helposti alkaa nousta. Aika epäreilua sanon minä!
Liikkuminen on ollut viimeiset kaksi kuukautta täysin nolla, sillä olen sairastanut tosi sitkeää flunssaa. Yrittäjänä kun ei voi oikein noita sairaspäiviä pitää ellei oikeasti ole yli 39 astetta kuumetta ja ääni veks. Ja vaikka välillä saan sen pari päivää levättyä, niin silti en vissiin tarpeeksi, jotta tervehtyisin kunnolla. Nyt ei saisi vissiin sanoa tätä ääneen, mutta olo on nyt jo 97% terve ja en ole niistänyt tänään kuin kerran :)
Ajatellin seuraavaksi asettaa itselleni sellaisen säännön, että mikäli paino ylittää tietyn lukeman aamulla, niin en saa syödä herkkuja. Tosin pakko myöntää, että en kyllä jaksa punnita itseäni joka aamu... Niinä aamuina, jos en itseäni punnitse, niin hyvä sääntö olisi, että herkkuja saa syödä mikäli jossain niitä tarjotaan. Tällaisena on-off-ihmisenä tunnen kaipaavani jotain sääntöjä elämääni... Aikaisemmat mantrani mm. ovat: "Ei turhia kaloreita pahasta" ja "Pääruoalla vähintään kaksi omaa kourallista kasviksia".
Kohta lähden luentokeikalle Kauhavalle. Vaikka menen junalla, niin ajattelin olla ilman herkkuja. Vaikka vanhaan elämääni ne kuuluisikin erityisesti junamatkoille :) Mutta viime vuosi on kuitenkin osoittanut sen, että ihan hyvin selviää ilmankin. Nyt vain sitten enemmän ajatusta kehiin miksi ja milloin herkuilla on paikkansa. Syömisen hallintaa kun ei opi kuin syömällä - sama pätee vissiin hyvin herkkuihinkin :)
keskiviikko 5. maaliskuuta 2014
sunnuntai 26. tammikuuta 2014
Reilu viikko herkullista elämää takana ja...
Voisinpa sanoa, että mielenkiintoista on ollut! Ensinnäkin hypätään ajassa noin 10 päivää taaksepäin. Meillä oli ( ja on edelleen) keittiöremppa käynnissä tiistaina 14.1. Maalattiin seiniä lähelle puoltayötä, joten tietenkin odotin vuorokauden vaihtuvan 00.00 ja maistoin ensimmäiset herkut vuoteen. Ja tällaisella satsilla aloitin:
Aloitin croisantilla, sillä oli hieman nälkä. Hyvältä maistui. Seuraavaksi lakritsi Dumle ja sitten Fazun sininen. Nam nam. Pelkäsin sisimmässäni, että entäs jos en enää tykkääkään suklaasta! Hassua millainen viha-rakkaus-suhde suklaaseen voi olla :) Lopulta söin yhden palan Kultasuklaan paahdettu pähkinä-suklaata, mutta se oli pahaa ja jätin toisen palan syömättä. Jouluna kuolasin noiden punaisten Lind´t suklaapallojen perään, mutta nyt ne maistuivat aivan liian ylimakeilta ja en saanut kuin puoliskan alan. Mies toi vielä Ben & Jerryn jätskiä, mutta otin siitä vain lusikallisen ja sitten olikin jo öllö olo eikä tehnyt mielikään syödä yhtään enemäpää.
Loppuviikosta en jaksanut edes käydä kaupassa ostamassa niitä merkkareita tai muita uutuuksia, jotka ovat jääneet vuoden aikana maistamatta. Kaappiin oli kuitenkin kertynyt vaikka ja mitä ja meni niitä napsiessa seuraavat päivät. Jälkiruokiakaan en muistanut syödä :)
Mutta perjantaina sitten lähdettiin viikonloppureissulle Lontooseen. Olen aivan heikkona alla oleviin Shapers-patukoihin! Niitä tuli ostettua sitten kunnon satsi ja paria muuta herkkua, jota ei Suomesta saa. Lentokentältä ostin Tobleronen salted almond uutuuden ja oli muuten tooooodella hyvää! Viidessä päivässä oli 400 g "urakoitu", joista suurin osa meni meikäläisen suuhun...
Nyt siis 12 päivää herkullista elämää takana ja pakko myöntää, että jo nyt sietokyky on lähes normalisoitunut makean suhteen :( Tosi nopeasti siis ja tyhmä olen ollut, kun olen itseni siihen näin nopsaan totuttautunut... Huomaan syöväni herkkuja, kun siihen on nyt mahdollisuus. Liikaa ja liian helposti kotona nyt saatavilla. Se oli virhe! Olen kuitenkin luonteeltani niin on-off-ihminen. Mutta kaupassa käynti on erilaista. Ei edes tee mieli mennä karkki- tai jätski-hyllyn kautta! Jälkiruoatkin ovat ravintolassa unohtuneet (kun aikaisemmin katsoin sen osan listaa usein ensimmäisenä). Eli kyllä jotain positiivistakin ja olen/olemme viisaampia varmasti noin kuukauden päästä, jahka ensihuuma on laskeutunut (ja Shapersit kaapista syöty). Niin ja tänään ajattelin leipoa vihdoin marjapiirakkaa! Ohjeella joka tuli uusimpaan kirjaani Vireyttä vuosiin viisailla valinnoilla ja en voinut sitä itse maistaa, vaan piti kuunnella kavereilta kommentit ja luottaa, että resepti kannattaa kirjaan laittaa :) Kaverini Ullan mielestä kuulemma parasta marjapiirakkaa, jota on koskaan syönyt!
Aloitin croisantilla, sillä oli hieman nälkä. Hyvältä maistui. Seuraavaksi lakritsi Dumle ja sitten Fazun sininen. Nam nam. Pelkäsin sisimmässäni, että entäs jos en enää tykkääkään suklaasta! Hassua millainen viha-rakkaus-suhde suklaaseen voi olla :) Lopulta söin yhden palan Kultasuklaan paahdettu pähkinä-suklaata, mutta se oli pahaa ja jätin toisen palan syömättä. Jouluna kuolasin noiden punaisten Lind´t suklaapallojen perään, mutta nyt ne maistuivat aivan liian ylimakeilta ja en saanut kuin puoliskan alan. Mies toi vielä Ben & Jerryn jätskiä, mutta otin siitä vain lusikallisen ja sitten olikin jo öllö olo eikä tehnyt mielikään syödä yhtään enemäpää.
Loppuviikosta en jaksanut edes käydä kaupassa ostamassa niitä merkkareita tai muita uutuuksia, jotka ovat jääneet vuoden aikana maistamatta. Kaappiin oli kuitenkin kertynyt vaikka ja mitä ja meni niitä napsiessa seuraavat päivät. Jälkiruokiakaan en muistanut syödä :)
Mutta perjantaina sitten lähdettiin viikonloppureissulle Lontooseen. Olen aivan heikkona alla oleviin Shapers-patukoihin! Niitä tuli ostettua sitten kunnon satsi ja paria muuta herkkua, jota ei Suomesta saa. Lentokentältä ostin Tobleronen salted almond uutuuden ja oli muuten tooooodella hyvää! Viidessä päivässä oli 400 g "urakoitu", joista suurin osa meni meikäläisen suuhun...
Nyt siis 12 päivää herkullista elämää takana ja pakko myöntää, että jo nyt sietokyky on lähes normalisoitunut makean suhteen :( Tosi nopeasti siis ja tyhmä olen ollut, kun olen itseni siihen näin nopsaan totuttautunut... Huomaan syöväni herkkuja, kun siihen on nyt mahdollisuus. Liikaa ja liian helposti kotona nyt saatavilla. Se oli virhe! Olen kuitenkin luonteeltani niin on-off-ihminen. Mutta kaupassa käynti on erilaista. Ei edes tee mieli mennä karkki- tai jätski-hyllyn kautta! Jälkiruoatkin ovat ravintolassa unohtuneet (kun aikaisemmin katsoin sen osan listaa usein ensimmäisenä). Eli kyllä jotain positiivistakin ja olen/olemme viisaampia varmasti noin kuukauden päästä, jahka ensihuuma on laskeutunut (ja Shapersit kaapista syöty). Niin ja tänään ajattelin leipoa vihdoin marjapiirakkaa! Ohjeella joka tuli uusimpaan kirjaani Vireyttä vuosiin viisailla valinnoilla ja en voinut sitä itse maistaa, vaan piti kuunnella kavereilta kommentit ja luottaa, että resepti kannattaa kirjaan laittaa :) Kaverini Ullan mielestä kuulemma parasta marjapiirakkaa, jota on koskaan syönyt!
sunnuntai 5. tammikuuta 2014
10 päivää jäljellä, mutta mitä vuoden herkuutomuus on minulle opettanut?
Puhuin tänään pitkän tovin kollegani kanssa puhelimessa. Sivusimme myös herkuttoman vuoteni antia lyhyesti ja ajattelin nyt koota näitä ehkäpä myös opettavaisia ajatuksia tähän kirjoitukseen. Kaikkeahan en voi vielä sanoa oppineeni, sillä ehkäpä ensi keväänä olen vieläkin viisaampi, kun saan taas luvan kanssa herkutella.
Opetus nro 1 - Mieliteot
Pakko myöntää, että kollegani Anette Palssa oli aikoinaan oikeassa. Olin nimittäin aikaisemmin sitä mieltä, että jos minulle tulee spesifi-mieliteko (esim. Pätkis), niin sitä oli sitten seurattava, sillä se ei jätä muuten rauhaan ja syön siihen Pätkiksen himoon muuten kolme päivää kaikkea muuta ylimääräistä. Anette sanoi taannoin, että siksi se Pätkis ei jätä rauhaan, sillä alitajuisesti olen itselleni jo luvan syödä sen Pätkiksen, sillä tiedän, että se mahtuu oikein hyvin ruokavalioni kokonaisuuteen silloin tällöin. Ja totta! Mulla on muutaman kerran ollut ns. spesifi-mieliteko tän vuoden aikana, mutta ei ne ole kestäneet yleensä kuin max yhden päivän ja sitten olen unohtanut sen. Lisäksi edelleen minulle tulee himoja/mielitekoja useamman kerran viikossa, mutta yleensä ne menevät ohi alle puolessa tunnissa.
Opetus nro 2 - Tunteisiin syöminen
En ole koskaan syönyt tunteisiini mitään perusruokaa, eli yleensä vain herkkuja. Nyt kun on ketuttanut, niin olen vain todennut, että nyt ketuttaa ja siihen ei tarvitse reagoida millään tavoin. Sama tilanne stressin, univajeen, yms. kanssa. Totean, että nyt tuntuu tältä ja elän sen kanssa. Ei se tunne hetkessä mihinkään katoa, mutta eivät ne kielteiset tunteet kuolemaksikaan ole. Se kuuluu vaan elämään, että aina ei tanssita ruusuilla ja välillä ahdistaa ja ketuttaa. Joku toinen päivä toivottavasti ei :)
Opetus nro 3 - Sosiaaliset paineet, puolin ja toisin
En juo juurikaan alkoholia ja se on Suomessa valitettava ongelma. Alkoholia tyrkytetään ja sitten kun kohteliaasti ilmoitat, että et niin viinistä välitä, niin muille tulee pahamieli, kun he haluaisivat juoda (yleensä enemmän kuin sen ruoan kanssa lasillisen). Ja vuoden kokemuksella herkut ovat näköjään aivan samassa kastissa! On ollut mielenkiintoista huomata ihmisten reaktioita, kun kerron tästä projektistani, kun he pistävät ensimmäistä haukkua marjapiirakasta poskeen :) Osa selkeästi alkaa miettimään omaa syömistään syvällisemmin. Osa saattaa jopa kiusoitella hieman, että eikö nyt kuitenkin tekisi mieli. Osalle herää sääli minua kohtaan, mutta mielestäni aivan suotta, kun itse tämän päätökseni olen tehnyt! On ollut myös mielenkiintoista huomata, kun tuttavani eivät tuo minulle luonnollisesti mitään viinipulloa esim. tuparilahjana ja nyt herkutkaan eivät ole olleet vaihtoehto, että mitä sitten tuomisiksi keksitään? Olen tänä vuonna saanut lahjaksi mm. pähkinäsekoitusta, tuoreen ananaksen, pakastekuivattuja marjoja ja leipää. Itse olen taas lahjoittanut naapureillemme lähes kaikki herkut, jotka olen vuoden mittaan saanut. Mutta totta on, että välillä on ollut tosi noloa juhlissa kieltäytyä herkuista, kun en jaksa selitellä miksi. Sosiaalinen paine syödä on usein aika kova... Mutta koska olen ravitsemusterapeutti, niin ehkä pääsen helpommalla? Mutta toisaalta en haluaisi antaa puolitutuille sellaista terveysnatsi kuvaa itsestäni, sillä sellainen en todellakaan ole! Mutta sama juttu kuin alkoholin kanssa, ilman selittelyjä ja perusteluja tuntuu, että ei ole sosiaalisesti hyväksyttävää kieltäytyä herkuista.
Opetus nro 4 - Paino ei laske, kun jättää herkut pois!
Uskoisin juuri tämän pointin kiinnostavan monia! Painan nyt noin 4 kg vähemmän kuin viimeisimpinä vuosina tammikuussa. Alussa paino ei juuri parissa kuukaudessa laskenut lainkaan (ehkä 3 kk:n saldo oli reilu kilo), josta olin kyllä ihmeissäni. Loppukeväästä kokeilin mielenkiinnosta kuuluisaa 5/2-pätkäpaastoa ja sillä paino tippui noin 7 viikossa kolmisen kiloa. Paino on pysynyt koko syksyn sitten niissä lukemissa, vaikka yleensä loka-marraskuussa saan kerättyä "talvivaraston" 1-2 kg, jotka sulavat keväällä aina pois. Eli nyt tänä syksynä sitä ei ole tapahtunut, joka on tietty mielenkiintoista. Uskoisin, että herkuttomuus on toki vaikuttanut siihen, että paino ei ole nyt syksyn mittaan kiivennyt takaisin samoihin lukemiin ja painonhallinta on helpompaa. Jos en olisi kokeillut pätkäpaastoa, niin uskoisin pelkän herkuttomuuden vaikuttavan näin vuositasolla 1-2 kg omaan painooni. Henkilökohtainen oma arvaus olisi ollut 5-7 kiloa, joka siis meni aika pahasti pieleen. Vaikka henkilökohtaisesti en koe, että olisin juuri korvannut herkkuja jollain muulla syömisellä, mutta ehkä esim. jogurttia, proteiinipatukkaa tai voileipää on tullut mussutettua aavistuksen enemmän.
Sen olen oppinut myös, että en pitäisi toista tällaista herkutonta vuotta, vaikka maksettaisiin! Tai noh, laittakaa kolehti kasaan ja kokeilkaa, mutta kyllä summan pitäisi olla useampi tonni ennen kuin moiseen suostuisin :) Raha ei minua motivoi niin paljoa kuin tämä oppiminen ja vuoden aikana koen oppineeni jo riittävästi.
Olen siis vieläkin viisaampi sitten keväällä, kun huomaan kuinka tämä herkuttomuus on koulinut makuhermojani ja olenko oppinut sanomaan herkulle ei, vaikka se olisi liiankin helposti saatavissa. Kaapissa odottaa enemmän kuin tarpeeksi jouluna saatuja herkkuja, jotka jostain kumman syystä vieläkin muistaa mun nimen :)
Joululahjaksi saatuja konvehteja söpössä purkissa huutamassa mun nimeä :)
Uudet pirtelölasit toistaiseksi smoothiella täytettynä :)
Opetus nro 1 - Mieliteot
Pakko myöntää, että kollegani Anette Palssa oli aikoinaan oikeassa. Olin nimittäin aikaisemmin sitä mieltä, että jos minulle tulee spesifi-mieliteko (esim. Pätkis), niin sitä oli sitten seurattava, sillä se ei jätä muuten rauhaan ja syön siihen Pätkiksen himoon muuten kolme päivää kaikkea muuta ylimääräistä. Anette sanoi taannoin, että siksi se Pätkis ei jätä rauhaan, sillä alitajuisesti olen itselleni jo luvan syödä sen Pätkiksen, sillä tiedän, että se mahtuu oikein hyvin ruokavalioni kokonaisuuteen silloin tällöin. Ja totta! Mulla on muutaman kerran ollut ns. spesifi-mieliteko tän vuoden aikana, mutta ei ne ole kestäneet yleensä kuin max yhden päivän ja sitten olen unohtanut sen. Lisäksi edelleen minulle tulee himoja/mielitekoja useamman kerran viikossa, mutta yleensä ne menevät ohi alle puolessa tunnissa.
Opetus nro 2 - Tunteisiin syöminen
En ole koskaan syönyt tunteisiini mitään perusruokaa, eli yleensä vain herkkuja. Nyt kun on ketuttanut, niin olen vain todennut, että nyt ketuttaa ja siihen ei tarvitse reagoida millään tavoin. Sama tilanne stressin, univajeen, yms. kanssa. Totean, että nyt tuntuu tältä ja elän sen kanssa. Ei se tunne hetkessä mihinkään katoa, mutta eivät ne kielteiset tunteet kuolemaksikaan ole. Se kuuluu vaan elämään, että aina ei tanssita ruusuilla ja välillä ahdistaa ja ketuttaa. Joku toinen päivä toivottavasti ei :)
Opetus nro 3 - Sosiaaliset paineet, puolin ja toisin
En juo juurikaan alkoholia ja se on Suomessa valitettava ongelma. Alkoholia tyrkytetään ja sitten kun kohteliaasti ilmoitat, että et niin viinistä välitä, niin muille tulee pahamieli, kun he haluaisivat juoda (yleensä enemmän kuin sen ruoan kanssa lasillisen). Ja vuoden kokemuksella herkut ovat näköjään aivan samassa kastissa! On ollut mielenkiintoista huomata ihmisten reaktioita, kun kerron tästä projektistani, kun he pistävät ensimmäistä haukkua marjapiirakasta poskeen :) Osa selkeästi alkaa miettimään omaa syömistään syvällisemmin. Osa saattaa jopa kiusoitella hieman, että eikö nyt kuitenkin tekisi mieli. Osalle herää sääli minua kohtaan, mutta mielestäni aivan suotta, kun itse tämän päätökseni olen tehnyt! On ollut myös mielenkiintoista huomata, kun tuttavani eivät tuo minulle luonnollisesti mitään viinipulloa esim. tuparilahjana ja nyt herkutkaan eivät ole olleet vaihtoehto, että mitä sitten tuomisiksi keksitään? Olen tänä vuonna saanut lahjaksi mm. pähkinäsekoitusta, tuoreen ananaksen, pakastekuivattuja marjoja ja leipää. Itse olen taas lahjoittanut naapureillemme lähes kaikki herkut, jotka olen vuoden mittaan saanut. Mutta totta on, että välillä on ollut tosi noloa juhlissa kieltäytyä herkuista, kun en jaksa selitellä miksi. Sosiaalinen paine syödä on usein aika kova... Mutta koska olen ravitsemusterapeutti, niin ehkä pääsen helpommalla? Mutta toisaalta en haluaisi antaa puolitutuille sellaista terveysnatsi kuvaa itsestäni, sillä sellainen en todellakaan ole! Mutta sama juttu kuin alkoholin kanssa, ilman selittelyjä ja perusteluja tuntuu, että ei ole sosiaalisesti hyväksyttävää kieltäytyä herkuista.
Opetus nro 4 - Paino ei laske, kun jättää herkut pois!
Uskoisin juuri tämän pointin kiinnostavan monia! Painan nyt noin 4 kg vähemmän kuin viimeisimpinä vuosina tammikuussa. Alussa paino ei juuri parissa kuukaudessa laskenut lainkaan (ehkä 3 kk:n saldo oli reilu kilo), josta olin kyllä ihmeissäni. Loppukeväästä kokeilin mielenkiinnosta kuuluisaa 5/2-pätkäpaastoa ja sillä paino tippui noin 7 viikossa kolmisen kiloa. Paino on pysynyt koko syksyn sitten niissä lukemissa, vaikka yleensä loka-marraskuussa saan kerättyä "talvivaraston" 1-2 kg, jotka sulavat keväällä aina pois. Eli nyt tänä syksynä sitä ei ole tapahtunut, joka on tietty mielenkiintoista. Uskoisin, että herkuttomuus on toki vaikuttanut siihen, että paino ei ole nyt syksyn mittaan kiivennyt takaisin samoihin lukemiin ja painonhallinta on helpompaa. Jos en olisi kokeillut pätkäpaastoa, niin uskoisin pelkän herkuttomuuden vaikuttavan näin vuositasolla 1-2 kg omaan painooni. Henkilökohtainen oma arvaus olisi ollut 5-7 kiloa, joka siis meni aika pahasti pieleen. Vaikka henkilökohtaisesti en koe, että olisin juuri korvannut herkkuja jollain muulla syömisellä, mutta ehkä esim. jogurttia, proteiinipatukkaa tai voileipää on tullut mussutettua aavistuksen enemmän.
Sen olen oppinut myös, että en pitäisi toista tällaista herkutonta vuotta, vaikka maksettaisiin! Tai noh, laittakaa kolehti kasaan ja kokeilkaa, mutta kyllä summan pitäisi olla useampi tonni ennen kuin moiseen suostuisin :) Raha ei minua motivoi niin paljoa kuin tämä oppiminen ja vuoden aikana koen oppineeni jo riittävästi.
Olen siis vieläkin viisaampi sitten keväällä, kun huomaan kuinka tämä herkuttomuus on koulinut makuhermojani ja olenko oppinut sanomaan herkulle ei, vaikka se olisi liiankin helposti saatavissa. Kaapissa odottaa enemmän kuin tarpeeksi jouluna saatuja herkkuja, jotka jostain kumman syystä vieläkin muistaa mun nimen :)
Joululahjaksi saatuja konvehteja söpössä purkissa huutamassa mun nimeä :)
Uudet pirtelölasit toistaiseksi smoothiella täytettynä :)
perjantai 27. joulukuuta 2013
Joulu ilman suklaaähkyä
Arki on taas tullut ja joulun pyhät on vietetty. Herkuttomuus meni yllättävänkin kivuttomasti. Pohdin tässä juuri miksi? Ehkäpä siksi, että tarjolla olleet suklaakonvehdit ja kakut olivat minulle makuina tuttuja ja en kokenut menettäväni mitään ainutkertaista, sillä joulu se tulee konvehteineen vuodenkin päästä. Monissa pyhien kyläpaikoissa tarjottiin mm. taatelikakkua ja pipareita, joista en edes juuri välitä. Annoksen raakasuklaata kyllä tein, mutta ne ovat alkaneet minua närästämään aika helposti, joten niiden syöntikin pysyi automaattisesti kohtuullisena. Suvun lapset eivät raakasuklaasta tykänneet, joten hyvin säilyi luvalliset herkut meikäläiselle :) Tapsana käytiin elokuvissakin ja ennen sitä ravintolassa syömässä, joten täydellä mahalla ei ollut niin herkkuhimokaan. Ehkä nyt olen jo hieman jopa tottunut siihen, että elokuvissa ei tarvitse olla karkkia. Olen jo vuosia sitten vaihtanut 200 gramman mässypussin 3-4 tikkariin ja pieneen suklaapatukkaan, jolloin ei tule öllöä oloa ja karkit säilyy pitempään :)
Aatonaattona automatkalla Ylivieskasta Kuopioon mietin oikein "syvällisesti", että mikä on se ensimmäinen herkku mitä pistän 15.1.2014 suuhuni. Tätä nimittäin minulta on kysytty jo useamman viikon ajan. Lopulta päädyin (aikakin tämän hetkisten tuntemusten ja himojen perusteella ja paljon ehtii varmasti vielä viimeisten 19 päivän aikana muuttumaan...) lakritsi Dumleihin! Hämmästyin himoni kohteesta itsekin, sillä toki tykkään niistä, mutta en ole koskaan niitä erityisesti himoinnut. Syy lienee siinä, että siinä saa yhdellä puraisulla suklaata, toffeeta ja laktitsaa :) Aivan kuin ei ehtisi/saisi syömään näitä kaikkia! :) Muita herkkulistalle meneviä tuotteita on merkkarit (tulleet uudestaan markkinoille ja en ole ehtinyt maistamaan) ja varmaankin jotain jäätelöä... En ole viitsinyt mennä vielä itseäni kiusaamaan hyllyjen väliin.
Sitten vielä lyhyesti havaintoja mieliteoista. Moni on kysynyt tai paremminkin arvellut ääneen, että ei sun varmaan enää edes tee mieli herkkuja, kun olet ollut jo niin pitkään syömättä. Mutta ei. Kyllä mielitekoja on yhä lähes päivittäin, kuten ennenkin. Ehkäpä nyt mieliteot jopa ovat aavistuksen voimistuneet, sillä päivä siihen, että saan taas syödä herkkuja lähenee. Mieliteot ovat siis pitkälti itsemme (ajattelumallimme) aiheuttamia eivätkä vain kehon "himosignaaleja". Mielitot ovat kyllä suurempia, kun on stressaantunut tai univajetta. Tästä löytyy tosin ihan tutkimusnäyttöäkin ja tuntuu valitettavasti käyvän toteen ihan meikäläisen elämässäkin. Mutta tässä vuoden aikana olen huomannut, että mieliteot kyllä usein katoavatkin suhteellisen nopeasti (aikaisemmin en tähän aivan uskonut...).
Pakko oli lisätä vielä yksi kuva. Muut teki joulutorttuja ja mä tein itselleni feta-paprikatäytteisen pasteijan :)
Rauhaisaa uutta vuotta kaikille ja palataan asiaan viimeistään tammikuun puolessa välissä. Aiheen taidattekin jo arvata etukäteen :)
Aatonaattona automatkalla Ylivieskasta Kuopioon mietin oikein "syvällisesti", että mikä on se ensimmäinen herkku mitä pistän 15.1.2014 suuhuni. Tätä nimittäin minulta on kysytty jo useamman viikon ajan. Lopulta päädyin (aikakin tämän hetkisten tuntemusten ja himojen perusteella ja paljon ehtii varmasti vielä viimeisten 19 päivän aikana muuttumaan...) lakritsi Dumleihin! Hämmästyin himoni kohteesta itsekin, sillä toki tykkään niistä, mutta en ole koskaan niitä erityisesti himoinnut. Syy lienee siinä, että siinä saa yhdellä puraisulla suklaata, toffeeta ja laktitsaa :) Aivan kuin ei ehtisi/saisi syömään näitä kaikkia! :) Muita herkkulistalle meneviä tuotteita on merkkarit (tulleet uudestaan markkinoille ja en ole ehtinyt maistamaan) ja varmaankin jotain jäätelöä... En ole viitsinyt mennä vielä itseäni kiusaamaan hyllyjen väliin.
Sitten vielä lyhyesti havaintoja mieliteoista. Moni on kysynyt tai paremminkin arvellut ääneen, että ei sun varmaan enää edes tee mieli herkkuja, kun olet ollut jo niin pitkään syömättä. Mutta ei. Kyllä mielitekoja on yhä lähes päivittäin, kuten ennenkin. Ehkäpä nyt mieliteot jopa ovat aavistuksen voimistuneet, sillä päivä siihen, että saan taas syödä herkkuja lähenee. Mieliteot ovat siis pitkälti itsemme (ajattelumallimme) aiheuttamia eivätkä vain kehon "himosignaaleja". Mielitot ovat kyllä suurempia, kun on stressaantunut tai univajetta. Tästä löytyy tosin ihan tutkimusnäyttöäkin ja tuntuu valitettavasti käyvän toteen ihan meikäläisen elämässäkin. Mutta tässä vuoden aikana olen huomannut, että mieliteot kyllä usein katoavatkin suhteellisen nopeasti (aikaisemmin en tähän aivan uskonut...).
Pakko oli lisätä vielä yksi kuva. Muut teki joulutorttuja ja mä tein itselleni feta-paprikatäytteisen pasteijan :)
Rauhaisaa uutta vuotta kaikille ja palataan asiaan viimeistään tammikuun puolessa välissä. Aiheen taidattekin jo arvata etukäteen :)
tiistai 5. marraskuuta 2013
Herkutonta lomaa!
Nyt on ollut taas hieman tiukkoja hetkiä herkuttomuuden suhteen. Tiesin jo etukäteen, että pimeä syksy luo haasteita ja makeanhimo on ollut aikamoinen koko lokakuun. Noh, piristyksenä pääsin vihdoin viikon lomalle Kanarian auringon alle. Loma kyllä tuli tuli tarpeeseen, sillä kesä meni pitkälti kirjaprojektin kanssa ja lomailu jäi vähille.
Loma alkoikin pienellä lipsahtamisella. Lento lähti heti aamusta ja lähdettiin kentälle jo kuuden aikoihin. Aamupalaa ei syöty, kun ajateltiin nappasta jotain sämpylää ja kahvia sitten kentältä. Kentällä oli kuitenkin kamalat ruuhkat, kun check-in ei toiminutkaan itsepalvelumenetelmin, vaan jonotimme tunnin ja hermoilimme myös turvatarkastuksen jonon pituutta. Matkakaverini halusi ehdottomasti kiireestä huolimatta hakea kahvin portille kiiruhtaessamme, jotta migreeni ei iskisi. Menin edeltä portille ja hän toi yllärinä minullekin uunituoreen croisantin. Kaverini oli kyllä tietoinen herkuttomasta vuodestani, mutta ei tajunnut, että croisantti olisi "mustalla listalla". Kyllä mä ehkä tasa kaks sekunttia harkitsin, että syönkö sen... Rajahan mulla on ollut siinä, että "plainia" croisanttia ei saisi syödä, mutta suolaisilla täytteillä esim. Kahvilassa voi syödä. Noh, lentokoneruokaa joutui odottamaan kolmisen tuntia, joten onneksi sen söin, kun muutakaan ei ollut tarjolla ja tyhmä inä en ollut tajunnut ottaa mitään eväitä mukaan.
Näin väsyneenä ja syksyn ankeudessa on tullut jo ihan henkinen väsymys koko herkuttomuuteen ja on tehnyt monta kertaa mieli luovuttaa. Mutta nyt olen ottanut jo käyttöön henkisen aamukamman ja miettinyt, että reilu kaksi kuukautta jaksaa kyllä vaikka päällään seisten. Lontoon reissukin on varattu 17.1 "palkinnoksi" :)
Mutta juuri nyt siis makoilen aurinkotuolissa ja pohdin tätä reissun tuomaa herkkuvajetta. Täällä on aivan todella loistava aamiaispöytä! Yksi kokonainen pöytä on täynnä Nutella- tai suklaatäytteisiä croisantteja, kakkuja, keksejä, lettuja yms. Ei siinä hieno hedelmäpöytä meikäläistä kovin paljoa lohduta :( Herkuttelu kuuluu mun lomaan ja nyt on oikeasti haatellista lomailla ilman jäätelöä ja aamun croisantteja. Yhden vahinkoherkun meinasin syödä/juoda. Haaveilin jääkahvista ja näin hotellin alakerran baarissa kylmäkaapin, jossa oli erilaisia purkkeja. Ostin yhden sellaisen ja menin altaalle juomaan. Kyseessä olikin joku pirtelön ja jäätelön sekoitus eikä jääkahvi! Mä yritin sitä pakkauksen mukana olevan pillin kautta epätoivoisesti posket lommolla juoda ja imuteho oli niin kova, että posket kramppasi. Sain lopulta suuhuni teelusikallisen pahanmakuista kaakaojauhetta, jossa oli jääkiteitä. Slloin aloin siis vasta takistamaan purkin kyljestä, että mitä se sisältö oikeastaan oli. No pahaa se oli ja mulla on ollut jo pitkään mantra "Ei turhia kaloreita pahasta", joten roskiin lensi se "herkku". Tässäpä kuva vielä siitä :)
Täällä on kyllä houkutuksia tarjolla erityisesti jäätelöissä... Kaikki jotka minut lähemmin tuntevat tietävät, että olen ihan heikkona Snickers-jäätelöön. Täältähän niitä sitten sais joka puolelta. Eilen käytiin syömässä rannalla eräässä italialaisessa ravintolassa ja sielläkin komeili suuri jäätelöallas, jossa oli toistakymmentä eri makua. Kaverini maistoi kyllä yhtä, minä tyydyin kiltisti cappucinoon :(
Luulenpa jopa, että tämä herkuton etelänloma on vaikeampaa aikaa kuin tuleva joulu. Noh, se nähdään reilun kuukauden päästä, kun joulu tulee.
Ai niin vielä yksi "tunnustus". Sain kesällä kollegaltani raakasuklaata ja syksyn aikaan olen pari satsia tehnyt itsekin. Tosin aika terveysversioita, laittamalla massaan pussillisen rouhittja saksanpähkinöitä ja goji-marjaa tai pakastekuivattua mansikkaa. Myönnetään,että rajatapaus, että onko herkkua, sillä makeutuksena on ainoastaan se 1 rkl agavesiirappia, mutta kyllä ne ihan hyviä on. Tosin miehen teini-iäinen kummipoika maistoi niitä, kun toin osan yksiin juhliin maisteltaviksi ja kommentti oli: "Hyi, mitä nää on! Äiti älä sää aikakaan koskaan osta näitä! Kamalia!". Lapsen suusta kuulee totuuden?
sunnuntai 15. syyskuuta 2013
Ei uutta länsirintamalla...
Kesä on vierähtänyt ja alkaa muuttua pikkuhiljaa syksyksi. Herkuttomuus on jatkunut samaan vanhaan malliin ja oikeastaan mitään uusia tuntemuksia tai ajatuksia ei ole ilmennyt, joten ei ole ollut innostusta päivittää blogiakaan. Viimeiset pari kuukautta olen ahkeroinut uuden kirjani kimpussa, mikä menee vihdoin tällä viikolla painoon ja saan huokaista.
Ainoa "lipsuminen" kesän aikana on ollut kollegani tekemät raakakaakaokonvehdit, joita hän toi mulle maistiaiseksi. Makeutuksena kaakaomassassa oli ruokalusikallinen hunajaa, mutta silti tosi maistuvia. Tein samaisia suklaita sukulaistyttöni syntymäpäiville, mutta ne eivät vissiin muille herkuista menneet, sillä palautetta tuli tähän tyyliin 13-vuotiaalta pojalta: "Äiti, mitä nää oikein on! Älä sä ainakaan koskaan näitä meille osta, kamalia" Olin laittanut kaakaomassaan runsaasti saksanpähkinöitä ja goji-marjoja. Mulle kyllä maistuivat, vaikka eihän se mitään Fazerin sinistä ollut...
Fazerin sinisestä puheenollen olipa jännä kokemus, kun muutama päivä sitten otin viimeisiä kuvituskuvia kirjaani varten ja pilkoin kyseistä suklaata. Tuoksu oli huumaava ja kuola tuli sekunnissa suun pieleen :) Teki niiiin mieli siitä pala tai kaksi nappaista, mutta ei. Takaisin folioon ja kaapin perälle. Muistan kyllä edelleen kyseisen suklaan maun ja suutuntuman.
Muutaman viikon kuluttua meillä on sitten pienet pippalot, kun kirja saadaan painosta. Valitsin ravintolaksi Farangin, sillä ruoka siellä on niin hyvää, että jälkiruokaa siellä en edes kaipaa. Tämä on ehkä yksi suurimmista asioista, joka tänä vuonna harmittaa. En voi juhlia suurta tapahtumaa eli kirjan valmistumista herkuttelemalla. En pidä juurikaan alkoholista, joten skumppalasia en aio asian vuoksi kohottaa. Turhaa rahan menoa, sillä mä vaan irvistelisin. En ole koskaan jounut alkoholia sen "coolin" vaikutelman vuoksi.
Mielenkiinnolla kuitenkin seuraan vielä tuntemuksiani, että kuinka pimeys alkaa vaikuttaa makeanhimooni. Sen jo tiedän, että väsymys ja stressi selkeästi lisää sitä ja ainakin monena vuonna olen syksyn aikaan kerännyt sen muutaman kilon talvea varten, kun ruokahalu ja herkkuhimo kasvaa. Saa sähdä miten käy tämän vuoden syksynä. Stressikin alkaa nyt hieman helpottaa, kun kirja menee ylihuomenna painoon :)
Ainoa "lipsuminen" kesän aikana on ollut kollegani tekemät raakakaakaokonvehdit, joita hän toi mulle maistiaiseksi. Makeutuksena kaakaomassassa oli ruokalusikallinen hunajaa, mutta silti tosi maistuvia. Tein samaisia suklaita sukulaistyttöni syntymäpäiville, mutta ne eivät vissiin muille herkuista menneet, sillä palautetta tuli tähän tyyliin 13-vuotiaalta pojalta: "Äiti, mitä nää oikein on! Älä sä ainakaan koskaan näitä meille osta, kamalia" Olin laittanut kaakaomassaan runsaasti saksanpähkinöitä ja goji-marjoja. Mulle kyllä maistuivat, vaikka eihän se mitään Fazerin sinistä ollut...
Fazerin sinisestä puheenollen olipa jännä kokemus, kun muutama päivä sitten otin viimeisiä kuvituskuvia kirjaani varten ja pilkoin kyseistä suklaata. Tuoksu oli huumaava ja kuola tuli sekunnissa suun pieleen :) Teki niiiin mieli siitä pala tai kaksi nappaista, mutta ei. Takaisin folioon ja kaapin perälle. Muistan kyllä edelleen kyseisen suklaan maun ja suutuntuman.
Muutaman viikon kuluttua meillä on sitten pienet pippalot, kun kirja saadaan painosta. Valitsin ravintolaksi Farangin, sillä ruoka siellä on niin hyvää, että jälkiruokaa siellä en edes kaipaa. Tämä on ehkä yksi suurimmista asioista, joka tänä vuonna harmittaa. En voi juhlia suurta tapahtumaa eli kirjan valmistumista herkuttelemalla. En pidä juurikaan alkoholista, joten skumppalasia en aio asian vuoksi kohottaa. Turhaa rahan menoa, sillä mä vaan irvistelisin. En ole koskaan jounut alkoholia sen "coolin" vaikutelman vuoksi.
Mielenkiinnolla kuitenkin seuraan vielä tuntemuksiani, että kuinka pimeys alkaa vaikuttaa makeanhimooni. Sen jo tiedän, että väsymys ja stressi selkeästi lisää sitä ja ainakin monena vuonna olen syksyn aikaan kerännyt sen muutaman kilon talvea varten, kun ruokahalu ja herkkuhimo kasvaa. Saa sähdä miten käy tämän vuoden syksynä. Stressikin alkaa nyt hieman helpottaa, kun kirja menee ylihuomenna painoon :)
keskiviikko 26. kesäkuuta 2013
Jäätelötön kesä
En olisi iki maailmassa uskonut, että jäätelö on se herkku, jota kuitenkin tunnun kaipaavan eniten. Ehkäpä se on sitä, että jäätelö yhdistyy niin moniin hetkiin kesällä aika luontaisesti - on vieraita, joille tarjoilee vaniljakermajäätelöä ja mansikoita, juhlistaa hyvin onnistunutta golfkierrosta jäätelöllä tai kauniina kesäpäivänä kotimaanmatkailua harrastavana pistäytyy torille syömään tötterön jätskiä. Yritän raukka korvata jäätelönhimoani tekemällä kotona raikkaita smoothiejuomia hellepäivääni viilentämään... Juuri äsken tein smoothien mustikoista, päärynästä, rahkasta ja maidosta. Oli se vielä jäätelöstä kaukana :)
Toisaalta pitää yrittää ajatella taas positiivisesti. Kauhistuin nimittäin tötteröjäätelön hintoja viime viikolla! Kahdessa paikassa Helsingissä yksi pallo maksoi 3,5 euroa ja kaksi palloa 5 euroa! Ymmärrän kyllä hinnat, jos kyse olisi jostain pientuottajan luomujäätelöstä, mutta nyt puhutaan ihan perinteisestä ingmannin perusjätskistä! Voidaan siis laskea, että kesän aikana tulen säästämään ainakin 100 euroa, kun en päädy jäätelön ostoon :) Toisaalta nyt olen hurahtanut kirsikoihin. Miksi en tajunnutkaan ostaa niitä jo kuukausi sitten, kun tulivat myyntiin. Ne on niiiiiin hyviä! Varmasti yks 50 egee menee lähiviikkoina sitten kirsikoihin...
Motivaatiooni tämän projektin osalta alkaa tulla kuitenkin nyt säröjä. Nyt ollaan kohta puolessa välissä ja olen siis pystynyt näyttämään itselleni (ja myös muille epäilijöille), että pystyn elämään ilman herkkuja. Honey moon- kausi on tavallaan ohi ja nyt tämä on vain tylsää. Ajattelin kuitenkin jatkaa, sillä syksy on mulle yksi haastellisimpia aikoja, sillä pimeys herättää makeanhimoni äärimmilleen. Syksy on usein töiden kannalta myös stressaavinta aikaa, eikä varmasti kirjan julkaisutilaisuus loppusyksystä taatusti helpota stressiä. Noh, se on sitten sen ajan murhe...
Nyt pitää taas suunnata ajatuksensa kaikkiin niihin tekijöihin joista voi kesäpäivinä nauttia herkuttomasti - golfiin, uimiseen, kirsikoihin, mansikoihin, aurinkoon, kesätapahtumiin... Kyllähän noita riittää :)
Ihastuttavaa kesää kaikille!
Toisaalta pitää yrittää ajatella taas positiivisesti. Kauhistuin nimittäin tötteröjäätelön hintoja viime viikolla! Kahdessa paikassa Helsingissä yksi pallo maksoi 3,5 euroa ja kaksi palloa 5 euroa! Ymmärrän kyllä hinnat, jos kyse olisi jostain pientuottajan luomujäätelöstä, mutta nyt puhutaan ihan perinteisestä ingmannin perusjätskistä! Voidaan siis laskea, että kesän aikana tulen säästämään ainakin 100 euroa, kun en päädy jäätelön ostoon :) Toisaalta nyt olen hurahtanut kirsikoihin. Miksi en tajunnutkaan ostaa niitä jo kuukausi sitten, kun tulivat myyntiin. Ne on niiiiiin hyviä! Varmasti yks 50 egee menee lähiviikkoina sitten kirsikoihin...
Motivaatiooni tämän projektin osalta alkaa tulla kuitenkin nyt säröjä. Nyt ollaan kohta puolessa välissä ja olen siis pystynyt näyttämään itselleni (ja myös muille epäilijöille), että pystyn elämään ilman herkkuja. Honey moon- kausi on tavallaan ohi ja nyt tämä on vain tylsää. Ajattelin kuitenkin jatkaa, sillä syksy on mulle yksi haastellisimpia aikoja, sillä pimeys herättää makeanhimoni äärimmilleen. Syksy on usein töiden kannalta myös stressaavinta aikaa, eikä varmasti kirjan julkaisutilaisuus loppusyksystä taatusti helpota stressiä. Noh, se on sitten sen ajan murhe...
Nyt pitää taas suunnata ajatuksensa kaikkiin niihin tekijöihin joista voi kesäpäivinä nauttia herkuttomasti - golfiin, uimiseen, kirsikoihin, mansikoihin, aurinkoon, kesätapahtumiin... Kyllähän noita riittää :)
Ihastuttavaa kesää kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)